torstai 19. joulukuuta 2013

19. Voihan himmeli

Enpä olisi uskonut kuolaavani himmelin perään. Himmelit ovat kuitenkin, kenties vain hetkellisesti, vieneet sydämeni. Oikeaoppisesti himmeli on tehty oljista, mutta sydämen tykytyksiä on minulle aiheuttanut metallista sekä muovista tehdyt himmelit. Viime viikonloppuna näin toki myyjäisissä hienon olkihimmelin, mutta onnistuin pitämään siitä näppini erossa. Suurin syy tähän oli luultavasti kotona odottava himmelipaketti.

Syksyllä ystäväni muisti minua himmelipaketilla. Olin lahjan saatuani että mitä ihmettä, enhän selviä tämän kokoamisesta, ja niinhän se himmeli on edelleen kokoamatta. Paketissa on toki ohjeet, mutta oma musta muovipilleistä tehty himmeli antaa edelleen odotuttaa itseään. Tästäpä muuten hyvä lahjavinkki taasen. Tätä himmelipakettia saatat löytää vaikka käsi- ja taideteollisuusyhdistysten myymälöistä.



Meillä on nyt kuitenkin himmeli. Valkoinen upea kristallisomisteinen ihanuus on oma joululahja itselleni, joka olen jaksanut rämpiä tämän eriskummallisen ihanan ja vaiherikkaan vuoden kunnialla lävitse, vai mikähän se peruste tämän ostolle nyt olikaan...





Eikö olekin aivan valloittavan upea? Toimii varmasti läpi vuodenkin, jos en malta kaappiin välillä laittaa. Ja näitä voi käydä ihailemassa siinä yhdessä P:llä alkavassa liikkeessä, jossa myydään myös astioita. Isompikin Tuisku-himmeli oli tarjolla, mutta jätin sen kauppaan, kun tuli sitä katsellessa ihan suuruudenhullu olo.

Parhaiten tämä himmeli pääsee oikeuksiinsa ihan livenä. Toivottavasti kuitenkin kuvat kertovat sen kauneudesta edes hitusen. Mutta eipä muuta kuin Tontulta terveisiä musiikin tahdissa!

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

On se kaunis!!

Kanivinossa/Miia kirjoitti...

On se todellakin kaunis! Tänään törmäsin tuttuuni, jolla on kotonaan tämä pienempi sekä iso vasvaavanlainen himmeli kotonaan. Himmelit ovat päällekkäin. Näky oli ainakin valokuvassa tosikomea!

Kanivinossa/Miia kirjoitti...

On se todellakin kaunis! Tänään törmäsin tuttuuni, jolla on kotonaan tämä pienempi sekä iso vasvaavanlainen himmeli kotonaan. Himmelit ovat päällekkäin. Näky oli ainakin valokuvassa tosikomea!