keskiviikko 18. joulukuuta 2013

18. Joulun makuista juomaa



Joulun makuinen juoma on minulle glögi. Kuvassa näkyvistä Taika-kupeista se talven juhlajuomista jaloin maistuu parhaalta.

Glögiä on Suomessa nautitti 1950-luvulta lähtien. Tämän lämmittävän juoman tarina juontaa juurensa 1800-luvun Ruotsiin, jossa glögi oli ennen kaikkea yläluokan juomaa. Suvut jopa kilpailivat glögireseptiensä parhaudesta. Kun minä juon joulujuomani Iittalan kupista, ruotsalaisherrat- ja -rouvat joivat kauan aikaa sitten glöginsä sille varta vastan teetetystä hopeisesta astiastosta. Olisipa kiva nähdä, minkälaisia nuo astiat olivat. Erityisesti juomakuppien koko kiinnostaa, sillä nykypäivän glögimukit ovat onnettoman pieniä.

Glögin tekeminen on helppoa. Oletko kokeillut? No enpä minäkään, mutta nyt hellalla porisee mehu ja on aika koettaa alla olevan ohjeen juomaa.

Alkoholiton glögi:
-Puoli litraa valmista vahvaa mustaherukka-, punaherukka- tai vaikka puolukkamehua
-Kanelitanko, raastettua inkivääriä, mausteneilikkaa
- Kiehauta ainekset kattilassa. Jäähdytä ja anna makujen tasaantua.Siivilöi mausteet pois ja lämmitä vielä ennen tarjoilua.
- Voit makusi mukaan lisäillä vielä muitakin mausteita, kuten vaikka pomeranssinkuorta. Nam!

Kippis vaan!

Ei kommentteja: