sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Huvivaltion asiakkaat tässä päivää!



Se alkaa jo syksyllä, kun edellinen kesä sulkee ovensa. Se jatkuu läpi talven, alkaakseen taas kesän jälkeen uudelleen. Nimittäin huvipuistoikävä. Huvipuistohaaveilu. Se iskee niin lapsiin 
kuin aikuisiin. 



Meidän perheen suosikkihuvipuisto on rankattu Suomen ykköseksi. Powerpark Kauhavalla ei ole turhaan saanut Suomen parhaan huvipuiston titteliä, sillä paikka on meidän kaltaisella perheelle napakymppivalinta. Kun ikähaarukka lapsissa on iso, jokaiselle löytyy puistosta jotakin. Jopa pienten puolella on joitakin laitteita, joissa isosiskot haluavat neljävuotiaan seurana ajella. Tästä iso plussa.




Jakaumaa on iän lisäksi myös pituuksissa. Powerparkissa on selkeästi merkattu, minkä kokoinen saa mennä minnekin laitteeseen, ja pitääkö olla aikuista seuraa matkassa mukana. Tästäkin annan pisteitä. Tämän ansiosta ei työntekijöiden pitänyt kertaakaan käännyttää lasta laitteelta pois, vaan itse lapsetkin saivat katsottua, pääsevätkö laitteeseen vai eivät.





Meidän perheen suosikkijutuiksi, top 3, Powerparkissa valikoituivat tänä kesänä seuraavat:

Tyttö 4 vuotta
  • Jumpin` Star (isosiskon kanssa kävi tässä moneen otteeseen, vapaapudotus)
  • Mine Train (vaati aikuisen kaveriksi, vuoristorata)
  • Giant Wheel (vaati aikuisen kaveriksi, maailmanpyörä)

Tyttö 7 vuotta
  • Twister (pääsi vanhemman kanssa, pituusraja)
  • Music Express
  • Devil´s Mine Hotel

Tyttö 11 vuotta
  • Twister
  • Thunderbird
  •  Kwai River

Äiti
  • Twister
  • Kwai River (Ei muuten kannata isua etummaisissa penkeissä, jos ei halua kastua...)
  • Giant Wheel

Isä
  • Twister
  • Devil´s Mine Hotel
  • Kwai River
(Meidän perheen isä muuten ylitti itsensä! Pelkää korkeita paikkoja, lentokone ok, mutta laitteet ei. Kävi aika monessa laitteessa, joissa korkeutta ja vauhtia piisasi.)
 
 

Powerparkin miljöö on on viimeisen päälle suunniteltu ja toteutettu. Vuodesta toiseen huvipuisto on onnistunut siinä, ettei missään ole roskan roskaa. Lasten kanssa huvipuistossa on kaikin puolin turvallista ja leppoista, siitä pitävät huolen Huvivaltion eläkeläiset. Loistava idea Powerparkilta on  ollut palkata eläkeläisiä huvipuistoon kesätöihin. Iloiset ja hymyilevät mummut ja papat ovat kuin piste iin päälle. Jos jotakuta vähän jännittää, mummu tai pappa ottaa kädestä kiinni ja lupaa pysäyttää koneen, jos jännittää aivan liikaa. Jos ruuhkaa ei ole, pyöräyttävät he laitteissa vielä pari ekstrakierrostakin. Tämä jos mikä on palvelua parhaimmillaan.

 Lämmin kiitos muun muassa kuvan Paulalle vauhdeista!





Ruoasta ja wc-tiloista myös plussaa. Meidän perheen ruoka oli hampparit ja ranskalaisia, sopivaa ja nopeaa lapsiperheelle huvipuistopäivään, varsinkin jos keli on kuuma. Annokset ovat sopivan kokoisia ja hintaisia. Jos olisin ollut vain aikuisporukalla matkassa, ruokapaikaksi olisi valikoitunut Canyon Steak House tai Kwai Bridge Restaurant.


Täällä suunnitellaan jo uutta reissua Huvivaltioon. Kurkkaa huvipuiston tarjonta täältä. 
Powerparkkiin pääsee muuten myös junalla 19.6. alkaen. Lue lisää täältä.

Kiitos päivästä Powerpark!

Lakeudelle-perhekohteissa riittää villejä elämyksiä, shoppailua ja tapahtumia koettavaksi - kaikenikäisille! Paikalliset SObloggaajat perheineen tarttuivat lähimatkailuhaasteeseen ja lupaavat jakaa kaudella 2017 mielenkiintoisia kokemuksiaan lakeuden perhekohteista ja tapahtumista.

Millainen hulabaloo on suurperheen päivä sisäaktiviteettipuistossa? Onnistuuko reissuilu lakeudella, kun lapsilla on erityisruokavalioita? Entä saako bloggaajaäiti lähilomalla teinin irti älypuhelimesta? Tempaudu mukaan matkatarinoihin osoitteessa www.lakeudelle.fi