sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Parhaat kesätuliaiset tulevat läheltä


Suomalainen kesä on makujen juhlaa. Tuoreet vihannekset, kasvikset ja marjat ihastuttavat, mutta myös tapahtumista ja toreilta ostettavat lähiruokatuotteet. Mökkituliaisena itse arvostan eniten syötäviä juttuja. Sellaisia hyödyllisiä purkkeja ja pulloja, joista on iloa kesälomalaiselle. Itse valitsen kaupan hyllyltä aina ensisijaisesti lähellä tuotettua, jos se vain on mahdollista. Tuliaisena vien mukanani samoin kriteerein ruokaa eli lähellä tuotettua ja ennen kaikkea kotimaisia makuja. Samanmoisia juttuja pakkaan muuten yhä useammin joulupaketteihinkin mukaan.



Farmari 2017 on Seinäjoella viikkoa ennen juhannusta. Tapahtuma on suomalaisen ruoantuotannon näyteikkuna ja monelle ainoa paikka kohdata suomalaisen maaseudun elementtejä: koneita, kotieläimiä, kädentaitoja ja torimeininkiä. Farmarissa on kattava Maku-osasto Lähiruokatorin kera. 

Sain ilokseni nähdä vilauksen torille tulevista tuotteista. Niistä annan alla vinkkiä.
Lähiruokatorilla ovat mukana muun muassa : 


Alavuden Öljynpuristamo
Hautamäki Highland
Kaffiinon paahtimo
Vatajanrannan Vuohitila
Pirjon Pakari
Juustoportti
Mehukas
Riihipihatto
Leila´s Hyvät Maut
Lillbackan leipomo
Annin Marjatarha
Lakeuden Highland
Kivimäen maatila
Juvenes-Yhtiöt
Laihian mallas
Kauhajoen laatuleipurit
 

Osataanko me suomalaiset oikein käyttää hyödyksi omaa rypsiöljyämme? Valikoimaa rypsiöljyissä ainakin on. Maustetuissa rypsiöljyissä Alavuden öljynpuristamo vakuuttaa ostajan valikoimallaan. Yrityksen tuotteet ovat täyttä makua täynnä, eivätkä maistua keinotekoisilta. Mihin sitten käyttää maustettua rypsiöljyä? No ruoan maustamiseen ainakin: pastan sekaan, lihapullataikinaa maustamaan, tai vaikka purkkilihan mausteeksi. Riihipihaton ja Lakeuden Highlandin valikoimasta löytyy purkitettua lihaa. Lihaa voi syödä purkista sellaisenaan vaikka leivänpäällä. Helppo vinkki mökkiruoaksi on kuitenkin tämä: Ota lihapala kokonaisena kiekkona purkista ulos. Leikkaa kiekosta ohuita siivuja ja paista pannulla. Paistoöljyksi sopii nimenomaan mainiosti maustettu rypsiöljy.



Suomalainen mallas taipuu moneksi. Tuo tuttu keltainen pahvilaatikko kuvassa on tullut kaupan hyllyllä vastaan sinuakin varmasti useasti. Sen avulla taiot niin arkeen kuin juhlaankin aivan perussaaristolaisleivän tai sitten suolaisen kakun pohjan. Lisävinkkejä täällä. Itse leivon leivän pakkauksen ohjeen mukaan ja teen päälle savulohesta, tillistä ja turkkilaisesta jogurtista maistuvan päällisen.

Keliaakikko-ystävälleni vinkkaan aina näkemäni gluteenittomat tuoteuutuudet. Pirjon Pakarilla on valikoimissaan useita gluteenittomia tuotteita, kuten hapannapit, jotka säilyvät mökkikaapissakin hyvinä pitkään.



Oletko testannut Juustoportin jogurtteja mokkapalojen teossa? Kurkkaa ohje täältä. 
Ohjeessa on käytetty kirsikkajogurttia, mutta ennakkoluulottomasti olen testannut muitakin makuja. Toimii.



Kaffiinon kahvit huumaavat upealla tuoksullaan. Paketin ulkoasu hivelee visuaalista silmääni erityisesti. Yrityksen kahvia voit teettää omalla etiketillä, eikä erän edes tarvitse olla kovin suuri. Oma kahvi voisi olla vaikka kiva muisto kaikille perhejuhliin osallistuneille..

Ympäri Suomea ajellessani pyrin aina nappaamaan ostoskoriin niitä paikallisia makuja. Teethän sinäkin niin.



Lämmin kiitos kaikille Farmarin Lähiruokatorin yrityksille.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

DIY amppeli - savea, kudetta ja puuhelmiä

Hei! Onnea on käsillä tekevä tuttavapiiri. Ihana Sirpa kyseli keväällä tekemisvinkkejä keramiikkapajatunneilleen. Yhdessä ideoimme amppelikukkaruukkuja savesta. Sellaisia simppeleitä, moneen sisustukseen sopivia.

 

Yllätyksekseni sainkin valmiit ruukut kotiani somistamaan. Pohdin vain aluksi tovin, mikä olisi sellainen meidän kotiin sopiva ja kestävä materiaali ruukkuja kannattamaan. Ruukut ovat nimittäin yllättävän painavat. Materiaaliksi valikoitui lopulta esteriontelokude. En oikeasti pidä lainkaan tekokuiduista, mutta esteri oli amppeleihin hyvä valinta kahdesta syystä: a. sen värinkesto on todella hyvä b. se kuivuu nopeasti. Ajatuksenani on, että kesän tullen ruukut muuttavat meidän terassille, joten on hyvä ettei kuteen väri haalistu aauringon paahteessa.


Käsittelemättömät puuhelmet tuovat sopivaa "sitä jotakin" muuten eleettömään amppeliin. Helmissä oli melko iso reikä, mutta silti oli aika kova homma saada kude kaksinkerroin niiden läpi. Avuksi otin puisen grillitikun, jonka kanssa homma hoitui nopeasti.
 

Jos aiot itse kokeilla amppeliruukkujen tekoa, annanpa vinkin: Sirpan tekemissä ruukuissa on kolme reikää ripustusnarulle. Puhuttiinkin, että seuraaviin ruukkuihin kannattaa tehdä 4 reikää, jotta ruukun saa tasaisemmin roikkumaan. Nyt molemmat amppelit vetävät kumpainenkin vähän sinne ja tänne suuntaan. Toki tämä voi olla katsojankin silmästä kiinni.


Aion ripustaa ruukut terassille yrttien kera. Sirpa on tehnyt myös pyöreäpohjaisia ruukkuja. Harkitsen vielä, jos nekin muuttaisivat meille. Puutarha on täynnä lehtokotiloita, joten sen vuoksi yrtit on järkevintä nostaa yläilmoihin. Lehtokotilot ovat radanvarsiasutusten todellinen riesa. Yök.



lauantai 6. toukokuuta 2017

DIY-vinkki: Tee itse matkamuistosi


Kesä ja loma-aika lähestyy. Samalla lähestyvät myös hetket, joita halutaan tallentaa kodin arkeen erilaisten muistoesineiden muodossa. Jos ei innostu lomamatkalta ostamaan pinssejä tai jääkaappumagneetteja, sitä voi tallentaa mökkirannan tai aurinkorannan hiekkaa pulloon. Tai tehdä kuten minä: poimia talteen meren kuljettaman puunoksan. Oma oksani on niinkin kaukaa kuin Pietarsaaresta, mutta muistoja sekin kantaa mukanaan. Oksa sellaisenaan on kierinyt meillä aluksi auton takaluukussa, lopulta askartelupöydällä.


Tänään sain inspiraation ja päätin tehdä oksan avulla seinävaatteen. Materiaalina on esterontelokuitu, sillä ajattelin sen pitävän värinsä ajan saatossa paremmin kuin perustrikookuteen. Kyseessä on oikein pikavinkki, sillä tekoon ei mennyt kuin hetki aikaa. Suunnitteluun toki sitäkin enemmän. Loppusilauksena tasoitin vielä seinävaatteen hapsuja myötäilemään oksan omaa muotoa.






Haaveilen, josko seinävaate majaisili kesän meidän terassin lautaseinässä. Mutta vielä toistaiseksi nostin sen kylmiä öitä suojaan meidän sisääntuloaulaan.





Oksassa kiehtoo minua se, että se on luonnollinen oksanpaikoista lähtien. Kenties juuri siksi, jokainen perheen lapsista on uuden seinävaatteen nähtyään todennut, että toi on hieno! Kerrankin siis onnistuin lasten mieleen.

Mukavaa viikonloppua! Nauttikaa tästä valosta.


Sano se kukkasin: Kuinka valita kukka toiselle?




Minulla on ollut ilo tutustua naiseen, joka loihtii kukkasilla iloa toisille. Toisinaan hänen tekemänsä kukka-asetelmat tuovat lohtua surevalle. Mutta kuinka valita oikea kukka anopille, rippilapselle tai omalle äidille.

- Ei ole yhtä oikeaa tyyliä, ei voi olla, ollaan kaikki erilaisia, jokaisella on oma mieltymyksensä, toteaa Tiina Latva-Rasula kukkiensa keskellä lapualaisessa kukkakaupassa.

 -Paras lopputulos kuitenkin saadaan jos antaja voi mennä hetkeksi saajan maailmaan ja todella yrittää miettiä mitä on saajan värimaailmaa ja mieltymys. Maailma olisi paljon parempi paikka jos toinen toisillemme antaisimme kukkasia.



Tiinan ihania kukkia voit ihailla muun muassa täällä.






Entä kuinka valita se tilanteeseen sopiva tai kuuluva väri?
-Valkoisen ja vihreän liitto on aina varma valinta. Se ei loukkaa ketään, ei missään tilanteessa. Se istuu kaikkien kotien sisustukseen myös mainiosti.
-Valkoinen kimppu lisättynä lime ja runsaat vihreät on myös rauhoittava ja arvokkuutta viestittävä. Siihen on myös helppo lisätä hiukan lilan sävyjä, niin saadaan kimppu surevalle.

Itse ilahdun, jos mies joskus heikkona hetkenä muistaa minua kimpulla. Kuinka opastaisit kukkakimpun hankkimisessa aviopuolisolle?
-Rakkausasioissa on turha lähteä koittamaan kepillä jäätä, jos ei ole ihan varma rakkaansa värimaailmasta.Valitaan siis punainen ruusu tai vaihtoehtoisesti vaaleanpunainen. Näiden värien eri sävyistä syntyy upeat kimput. Kihlaaprin kimppuun laitan ehdottomasti vaaleanpunaista ruusua.

Kannattaa selvittää, mikä on se oman rakkaan inhokkikukka, ettei tule vikatikkiä valinnassa.

          -Kukissa keltainen on vaikea väriä. Lapualla sitä sanotaan petturin väriksi.
Keväällä ei ole keltaisen voittanutta. Keltaisella on myös piristävä vaikutus, Tiina toteaa.
-Sininen on ehdottomasti valkoisen kanssa suosituin osanottokimpun väri.

Veteraanit ja isänmaallisuus yhdistetään myös tähän värimaailmaan.

Eri vuodenaikoina toimivat parhaiten eri värit. Esimerkiksi syksyn väri on oranssi, keväällä keltainen ja pastellisävyt, talvella ja joulun aikaan punainen, kesällä taas kevyet ilmavat kimput.

Oma uusi kukkasuosikkini on neilikka. Nytkin niitä kukkii kotipöydällä iso kimpullinen. Tekisi mieli hakea vielä toinenkin neilikkakimppu maljakkoon.