perjantai 23. joulukuuta 2016
Vielä ehdit tehdä hyvää
Me sobloggarit eli eteläpohjalaiset bloggaajat haluamme jakaa lämmintä joulumieltä. Olemme yhteistyössä Citymarket Päivölän, Lapuan kankureiden, Sarkoa ky:n, Caplan Oy:n, Ilmareiden ja Kääpiölinnan köökissä -blogin kanssa muistamassa viittä vaikeassa elämäntilanteessa olevaa lapsiperhettä ruoka- ja muilla lahjoilla. Lämmin kiitos tuesta.
Mikä on sinun oma joulutekosi? Haastamme sinut pienten joulutekojen äärelle. Vielä ehdit. Muista lähimmäisiäsi ja tuttaviasi kauniin joulusanoin, osta lähellä tuotettua kotimaista ruokaa, valitse
pukinkonttiin edes muutama pienen yrittäjän valmistaja joululahja. Pieni joulutekosi voi olla myös se, että muistat yksinäisen joulua puhelulla, ison perheen äitiä joulukakulla tai pienellä lastenhoitoavulla.
Haastathan joulutekojen pariin myös ystäväsi.
Hyvää joulua!
T: SOblogit
Tunnisteet:
hyväntekeväisyys,
joulu 2016,
joulumieli,
jouluteko,
SOblogit
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
Joulun suosikkituoksusi on?
Mikä on joulun suosikkituoksusi? Tätä tänään itse pohdin, kun törmäsin riisipuuron tuoksuisiin tuoksukynttilöihin. Jouluun liittyy niin paljon rakkaita tuoksuja, tuoksumuistoja ja tuoksujen kautta suuhun tulevia makuja, että on vaikea nimetä yhtä rakkainta joulutuoksua. Aika kärkisijoilla riisipuuro on kuitenkin tuoksulistallani.
Meidän perheen yksi ehdoton jouluherkku on riisipuuro. Sitä keitellään ympäri vuoden aina silloin, kun ei ole aikaa tarkemmin pohtia, mitä syötäisiin. Uunissa riisipuuro valmistuu kuin itsestään, kunhan sitä ei unohda sinne...
Joulun kattaukset ovat siitä kivoja, että koska joulu ei ole haudanvakavaa aikaa, niin ei joulukattauksenkaan tarvitse olla vakavaa. Leikittelen itse kaapista löytyvillä astioilla. Milloin viinilaseissa kasvaa hyasintteja, milloin puurolautanen hoitaa salaattivadin virkaa. Viikonloppuna puolestaan meillä syötiin taas riisipuurot teekupeista. Kuvan kupit ja lusikat ovat HR-Livingin maahantuomia.
Tulevana viikonloppuna aion tehdä lisää herkkuja pukinkonttiin. Herkut pakataan struutteihin. Erityisesti kuvassa näkyvät chilimantelit ovat meillä kaikkien mieleen tänä jouluna. Niiden ohjeen olen jo aiemmin jakanutkin, se on täällä.
Yksi tämän joulun ehdoton makumuisto tulee varmasti muuten olemaan Omar-suklaat. Oi miksi menin niitä maistamaan juhlissa pari viikkoa sitten, en saa niiden jumalaista makua mielestäni millään. Niitäkin on sujahtanut jo pukinkonttiin menevien lahjojen sekaan.
Tuoksuvin terkuin täältä havujen ja hyasinttien tuoksun keskeltä!
Tunnisteet:
chilimantelit,
joulu,
kattaus,
kookossuklaa,
riisipuuro,
ruokaohje,
tuoksu
maanantai 5. joulukuuta 2016
Simppelit joulukuuset
Meidän perheen joulun tekevät muun muassa itse tehdyt joulukuuset. Vuodesta toiseen kuuset nostetaan joulun tullessa esille. Tässä teillekin kuvin ja vähän sanoinkin tänä jouluna meillä esillä olevat kuuset. Osa niistä on syntynyt omissa ja osa lasten käsissä.
Rautalankakuusi on jo usemman vuoden vanha. Sen jalka on ensin valettu jogurttipurkkiin ja samalla purkkiin on laitettu kuivumista odottamaan paksua rautalankaa, joka muodostaa kuusen rungon. Kun jalka on kuivunut, kuuselle tehdään niin sanotusti raamit paksua rautalankaa kiertämällä rungon ympäri. Kun kuusen malli on paksun rautalangan avulla löytynyt, kieputetaan eri paksuisia rautalankoja useita kierroksia kuusta ympäri. Päällimäisten kierrosten rautalankaan on pujotettu mukaan pieniä lasihelmiä. Lopuksi latvaan vielä taiteillaan rautalankatähti.
Valkoinen huopakuusi on tehty myös rautalangan ympärille. Ensin leikataan huovasta kuusen mallisia huopapaloja kaksi kappaletta. Tässä vaiheessa koristellaan kuusi vaikka paljetein. Kuusen kappaleet ommellaan yhteen, jätä tikki näkyviin kuusen pinnalle. Täytä vanulla kuusi. Muotoile paksusta rautalangasta kuuselle runko ja jalka, ja työnnä runko huopakuusen alareunasta kuusen sisälle.
Pillikuusten jalat on tehty itsekovettuvasta massasta. Tee haluamasi mallinen jalka ja paina sen sisälle pilli. Itse olen tehnyt lasten kanssa ensin jalat ja jättänyt jalan ja pillin päiväksi kuivumaan. Kuusen voi kuitenkin tehdä myös niin, että tekee kuusen ensin täysin valmiiksi ja vasta lopuksi tekee sen jalan, johon valmis kuusi voi jäädä jo odottamaan kuusen kuivumista.
Leikkaa paperista kolmionmallinen kappale. Tee siihen leveitä laskoksia, jonka jälkeen tee reikiä pillin pujotusta varten kolmion keskiosaan. Pujota pilli reikiä pitkin kohti kuusen latvaa. Laita halutessasi lopuksi kuusen latvaan tähti. Oma tähteni on tehty valmiilla stanssilla.
Rautalankakuusi on jo usemman vuoden vanha. Sen jalka on ensin valettu jogurttipurkkiin ja samalla purkkiin on laitettu kuivumista odottamaan paksua rautalankaa, joka muodostaa kuusen rungon. Kun jalka on kuivunut, kuuselle tehdään niin sanotusti raamit paksua rautalankaa kiertämällä rungon ympäri. Kun kuusen malli on paksun rautalangan avulla löytynyt, kieputetaan eri paksuisia rautalankoja useita kierroksia kuusta ympäri. Päällimäisten kierrosten rautalankaan on pujotettu mukaan pieniä lasihelmiä. Lopuksi latvaan vielä taiteillaan rautalankatähti.
Valkoinen huopakuusi on tehty myös rautalangan ympärille. Ensin leikataan huovasta kuusen mallisia huopapaloja kaksi kappaletta. Tässä vaiheessa koristellaan kuusi vaikka paljetein. Kuusen kappaleet ommellaan yhteen, jätä tikki näkyviin kuusen pinnalle. Täytä vanulla kuusi. Muotoile paksusta rautalangasta kuuselle runko ja jalka, ja työnnä runko huopakuusen alareunasta kuusen sisälle.
Pillikuusten jalat on tehty itsekovettuvasta massasta. Tee haluamasi mallinen jalka ja paina sen sisälle pilli. Itse olen tehnyt lasten kanssa ensin jalat ja jättänyt jalan ja pillin päiväksi kuivumaan. Kuusen voi kuitenkin tehdä myös niin, että tekee kuusen ensin täysin valmiiksi ja vasta lopuksi tekee sen jalan, johon valmis kuusi voi jäädä jo odottamaan kuusen kuivumista.
Leikkaa paperista kolmionmallinen kappale. Tee siihen leveitä laskoksia, jonka jälkeen tee reikiä pillin pujotusta varten kolmion keskiosaan. Pujota pilli reikiä pitkin kohti kuusen latvaa. Laita halutessasi lopuksi kuusen latvaan tähti. Oma tähteni on tehty valmiilla stanssilla.
Mukavia jouluaskarteluja!
Tunnisteet:
diy,
huopakuusi,
joulukuusi,
kanivinossa,
pillikuusi,
rautalankakuusi
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Joulukortit simppelisti ja kauniisti esille
Postipoika tuo joulu joululta yhä vähemmän joulukortteja. Silti niitä tulee sen verran, että niiden saaminen kauniisti esille aina mietityttää. Täksi jouluksi olenkin tehnyt simppelin, mutta aika kivan näköisen korttitelineen.
Tarvitset vain nauhaa/narua, isohkoja puuhelmiä ja pyykkipoikia. Omat pyykkipoikani ovat minikokoisia pyykkipoikia astetta isompia. Muistaakseni ne olen ostanut Tigeristä.
Pujotin
tasaisin välein puuhelmiä sinne tänne pitkin nauhaa. Helmet ovat
vain silmänilona nauhassa eli voit niitä asetella oman mieltymyksesi
mukaan. Valmiin korttitelinenauhan kiinnitin yläpäästä verhotankoon
tekemällä narun päähän silmukan, jonka pujotin verhotangon läpi.Valmiiseen nauhaan voi kiinnittää pyykkipojin joko kaikki saapuvat kortit tai valita joukosta ne kaikkein tärkeimmät/kauneimmat.
Meidän perheen arkeen korttiteline jää elämään myös joulun jälkeen.
Siitä pitävät huolen heti tammikuussa juhlittavat neljävuotissynttärit,
joiden kortteja naruun myös tullaan kiinnittämään.
Iloista viikkoa sinne!
Tunnisteet:
diy,
joulukortti,
kanivinossa,
korttiteline
lauantai 3. joulukuuta 2016
Tyylikäs joulukattaus
Tyylikäs joulukattaus voi syntyä ilman sitä iänikuista joulunpunaistakin. Vai mitä mieltä olet kuvien tunnelmasta? Toki nämä kuvien kattaukset istuvat muihinkin juhliin kuin jouluun.
Olen aina pitänyt värillisestä lasista. Nyt ilokseni sitä saa taas laajemmin monelta eri merkiltä. Kuvien Van Verren astiat ovat vieneet sydämeni. Olen oikeasti simppeleiden Marimekko-tyylisten astioiden ystävä, mutta sarjan vihreä lasimallisto on jotenkin todella viehättävä.
Kukkakauppias muuten veikkasi, että yksi tämän joulun kukkahitti olisi kimpussa oleva eucalyptus. Kattauksissa kannattaa hyödyntää kaikkea kaapista löytyvää. Itselläni niin verhot kuin jopa joskus torkkupeitotkin (materiaalista riippuen) saattavat päätyä juhlaliinaksi. Kuvissa hempeän pastillinen liina on oikeasti lahjapaperia. Olen kiinnittänyt paperin teipillä pöydänkannen alaosaan, jolloin liina pysyy paikoillaan. Tällainen paperiliina on paras ratkaisu erityisesti lastenjuhlissa.
Oma kukkakimppusuosikkini on tällä hetkellä vihreävalkeaa. Mitä vihreämpi kimppu, niin sitä enemmän sitä fanitan. Kuvissa vilahtava maljakko on muuten paras Anttilan loppuunmyyntilöytöni. Tuota maljakkoa olen aktiivisesti käyttänyt. Nyt sen pohjalla majailee kiviä, jotka sinne saavat jäädä, vaikka uusi joulukimppu maljakkoon muuttaisikin.
Hyvää viikonloppua! Muistetaan, että ruoka maistuu paremmalta, jos se on katettu kauniisti esille.
*Kattauksen astioita on täällä.
Tunnisteet:
joulukattaus,
joulukukka,
kattaus,
romanttinen,
Van Verre
perjantai 2. joulukuuta 2016
Kun kuusi seinälle hyppäs
Joulukuusesta voi olla montaa mieltä. Jouluun se kuuluu, oli mielipide mikä tahansa. Toiset tykkää siitä vihreänä ja aitona, toiset valkoisena ja tekokuusena. Toisia ottaa henkeen sen tuoksu, toiset taas eivät voi sietää sen neulasia, joita löytyy kaikkialta vielä juhannuksena.
Meillä sisälle taloon kannetaan jo neljättä joulua valkoinen kuusi. Kuusen piti olla väliaikaisratkaisu sinä jouluna, kun kuopus oli syntymäisillään ja halpakaupasta hain kuusen olohuonetta koristamaan jo hyvissä ajoin ennen joulua, jotta lapsilla olisi edes joulukuusi ilonansa, jos äiti ja isä olisivat joulunpyhät synnyttämässä pikkusiskoa. Valkoinen kuusi on kuitenkin hurmannut koko perheen: Meille se ei korvaa perinteistä joulukuusta, vaan se on enemmän jouluinen sisustusjuttu.
Tänä jouluna kuitenkin hyvissä ajoin on taloon saapunut musta kuusi. Teippaamalla lasten kanssa seinälle tehty kuusi on mallia helppo: Se pysyy pystyssä, sitä ei tarvitse kastella, eikä se saa aikaan astmakohtausta.
Teipillä saa seinään kuviot helposti. Teippiä ei pidä venyttää missään vaiheessa. Jos teipin laittaminen seinään menee venytyksen puolelle, alkaa teippi pian rullautua seinästä pois.
Meidän kodin kiviseinissä pysyy parhaiten musta sähköteippi. Sitä saa ainakin Clasulta ostettua. Olen kokeillut arvokkaammilla ja kuviollisilla teipeillä teippausjuttuja, mutta aina hetken päästä ne tipahtavat seinältä alas. Toki sähköteippikin aina välillä voi rakoilla, mutta jos malttaa painella sitä rauhassa seinään välillä kiinni, saa teipillä pitkäaikaisen kuvioratkaisun koko joulusesongin ajaksi.
Kuvissa näkyvät 100 % villaa olevat pussit ovat uudet suosikkini. Avevan* villapusseja on kolmea eri kokoa. Niiden jujuna on ns. ripustussilmukka, jonka ansiosta pussit voi nostaa vaikka naulakkoon roikkumaan.
Kuten kuvista näkyy, meidän Tuffe-kääpiösnautseri valtaa aina ensimmäiseksi kodin sohvat, kuten tuon 50-lukulaisen vuodesohvan. Sohva on saanut uuden elämän Marimekon kankaasta tehdyn irtohupun ansiosta. Tässä sohvassa on huono nukkua, mutta hyvä istua.
Meille nostetaan tänä viikonloppuna esille se valkoinen kuusi.
Samalla musta kuusi hyppää seinältä pois.
Mukavaa viikonloppua!
Tunnisteet:
Aveva,
diy,
joulu,
kanivinossa,
KotoPirkot,
seinäteippaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)