Pitkä on tämän päivän to do-lista. Sunnuntai on ehkä lepopäivä, ja onhan se sitä tämän listanikin kanssa. Sillä tänään on aikaa tehdä niitä asioita, joita viikolla ei ehdi, tai energia ei riitä.
Tämän sunnuntain starttiin kuului pientä silmäniloa kauniiden värien ja muotojen kanssa. Arkena meinaa aamupala olla seisaaltaan nautittu, joten viikonloppuna on kiva syödä juuri sitä mitä haluaa ja lempiastioista.
Näitä ottamiani kuvia katsellessa tajusin yhden asian. Siinä ne nimittäin taas ovat, elämäni värit. Olen aikuisten Näppi-käsityökoulun innokas oppilas. Viime viikolla meille heitettiin siellä iso haaste, kerää paperille elämäsi värit. Kuvassa ne läpi elämän kulkeneet värini ovat. Mustaa, keltaista ja aina pala keltaista, aina. Muitakin värejä toki elämässäni on ollut, mutta nuo ovat ne vahvimmat.
Miksi keltaista? Sehän on vaikea väri, ja mielletään usein halpuuteen. Keltainen on kuitenkin energiavärini. Kun kotiani oikein katselen on sitä ripauksia siellä ja täällä. Parissa taulussa hyvin voimaakkastikin. Mutta siis, miksi keltainen?Selitän sen syntymävuosikymmenelläni, 1970-luvulla. Olen syntynyt kotiin, jossa oli sinapinkeltainen sohva, olen nukkunut lapsuusvuodet keltaisessa sängyssä, opetellut käsillä tekemisen alkeita keltaisen kirjoituspöydän äärellä. Ja kyllä, inhosin niitä kalusteita silloin. Salakavala on kuitenkin tuo väri, luikerrellut aikuiseen elämääni jostakin.
Lautaselleni aamun energiaruoaksi valikoitui muuten tänään puolukoita ja banaanilättyjä sekä ripaus hunajaa. Nam. Kupissa valkoista teetä appelsiiniaromilla. Toimii. Sama setti maistuisi illallakin. Kannattaa kokeilla.
Kuviin päässyt pöllö on lahja tyttäreltäni. Kun tyttö toi pöllön kotiin viime keväänä, haaveilin tekeväni samanlaisen. Kun äidin hidasta touhua tytär on nyt seurannut, tuli hän pari päivää sitten lahjoittamaan oman pöllönsä minulle. "Nyt sun ei äiti tartte tehdä omaa!"
Mutta nyt to do-listaa purkamaan pöllö kainalossa. Moi!