keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. Lusikkaleipätehdas


Piparitehtaalta päivää. Täällä on ahkeroitu. Sulatettu rasvaa, sekoiteltu, jäähdytelty, lisätty kuivat aineet ja maisteltu taikinaa. Täydellistä taikinaa. Leivontaankin saakka sitä riitti. Kuvassa on leivonnan lopputulos, mutta ei kuitenkaan vielä valmiina. Lusikkaleivät saavat viimeisen silauksensa eli hillon väliin ja sokerihunnun päällensä vasta hetki ennen tarjoilua.

Etsiskelin netistä lusikkaleipien historiatietoja. Samalla törmäsin Hans Välimäen tokaisuun, että lusikkaleivät olisivat väistymässä juhlapöydistä takavasemmalle. Sori Hans. Ei ainakaan meillä. Lusikkaleipä sopii moderniinkin makuun ja kahvipöytään. Näitä pipareita voi surutta tuunata.

Perinteisesti omassa lapsuudenkodissani lusikkaleipien väliin laitettiin omenahilloa ja päälle hienoa sokeria. Itse olen ihastunut näihin helppoihin juhlaherkkuihin appelsiinimarmeladin tai lakkahillon kera. Mutta mikä estää tekemästä näihin Nutella-suklaatahnasta tai tuorejuustosta täytteen. Vain taivas on rajana tuunauksessa. 

Tässäpä linkki lusikkaleipäohjeeseen.
 Ja se lusikkaleipien historiaosuus. Etsintä jatkuu. 
Kansi kiinni. Pitääköhän se piparihiiret loitolla?


Ei kommentteja: