keskiviikko 26. lokakuuta 2016
Happy moment - henkari ja pari pikaideaa
Hei! Joulun odotus täällä vain kiihtyy. Juuri katselin instassa yhtä päivitystä, jossa syötiin riisipuuroa ja todettiin, että jouluun on alle kaksi kuukautta aikaa. Milloin muuten oma joulusi alkaa? Meillä se alkaa virallisesti joulukuun alussa.
Joululahjojen teko on täällä jo alkanut. Ihastuin jo viime joulusesongin aikaan Eurokankaassa kuvan kassin mustavalkoiseen kangasihanuuteen. Siitä on ommeltuna kasa pienen ja vähän isomman tytön kokoisia kangaskasseja. Kassien juju on sydämessä, joka on silitettävää hot fix-tarraa. Varoitan muuten, että kuvio saattaa pilata silitysrautasi, jos vahingossa silitätkin kuvion väärin päin kankaaseen...Kokemusta on. Kimallekuvio antaa sitä jotakin kassille, oli kassin kangas sitten vanha t-paita, 70-luvun verhot tai vaikka säkkikangasta.
Joulukoristerintamalla aion pyöritellä erilaisiin joulukollaaseihin viime postauksessa jo nähtyjä trikookudepalloja. Pallojen sisällä on styroxpallo.
Kuvien henkarit on muuten Clasulta hankittu. Muistaakseni tarjolla oli myös muita metallivärejä.
p.s. Sesonkiin sopivia kuvioita saa helposti teipattua seinään sähköteipillä. Se pysyy seinässä paremmin kuin muut testaamani teipit.
Tunnisteet:
diy,
henkari,
joulu,
joulupallo,
kangaskassi,
kuusiteippaus,
matonkude
tiistai 25. lokakuuta 2016
Tuunaa tutut herkut uuteen uskoon
Tämän syksyn herkkupöytään, oli sitten kyseessä tulevat pikkujoulut tai muut illan istujaiset, meillä katetaan tuttuja makuja uudessa muodossa. Lusikkaleivät saavat sisäänsä Nutellaa ja ne ovat muuttaneet väriään vaaleista tummiksi. Tumma suklaa saa kookoshunnun päälleen ja mantelit saavat mausteisen makunsa chilistä.
Chilimantelit
3 dl kuorimattomia manteleita
1 rkl öljyä
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 rkl vaahterasiirappia
TEE NÄIN: Sekoita mausteet ja öljy sekaisin. Kaada mausteseos manteleiden päälle, varmista että kaikki mantelit saivat mausteseoksen ylleen. Paahda uunissa 165-asteessa (välillä käännellen) n. 15 min. ajan.
Kaakaolusikkaleivät
200 g voita
1.5 dl sokeria
1.5 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 dl vehnäjauhoa
1 tl soodaa
Täytteeseen Nutellaa tai sen tyyppistä suklaalevitettä
TEE NÄIN: Sulata rasva ja sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita sulanut rasva ja muut aineet keskenään. Tee taikinasta syväpesäisellä lusikalla lusikkaleipiä. Paista uunissa 175-asteessa n. 10 minuuttia uunista riippuen. Anna lusikkaleipien jäähtyä ja täytä ne Nutellalla. Perinteisesti lusikkaleivät kieritetään hienossa sokerissa ennen tarjoilua, mutta voit käyttää kattauksessa tehokeinona myös sitä, että osassa pikkuleipiä on sokerikuorrutus, osassa ei.
Kookossuklaa
150 g tummaa suklaata
1 – 2 rkl kookoshiutaleita
TEE NÄIN: Sulata kattilassa suklaa. Levitä se kuumana leivinpaperille. Ripottele päälle oman makusi mukaan kookoshiutaleita. Anna suklaan kovettua. Murra valmis suklaa suupaloiksi.
(Kuvausastiat ja liina HR-Living)
Tunnisteet:
chilimantelit,
jouluherkut,
kaakaolusikkaleivät,
kanivinossa,
kookossuklaa,
sesonkiherkut,
tuunaa herkkuja
maanantai 24. lokakuuta 2016
Usko tai älä, tästä se joulu alkaa!
Tervetuloa jouluiseen kylään meille! Kuukausi
sitten sain yhteydenoton Kotiblogit-lehdestä ja ehdotuksen, josko
lähtisin lehden joulunumeroon mukaan. Jouluihmisenä huomasin heti
innostuvani aivan suunnattomasti.Omaan jouluuni kuuluu olennaisena osana
kynttilöiden, mausteisten makujen lisäksi valmistauminen joulun aikaan
pienillä diy-projekteilla.
Tänä jouluna meidän kodin joulukuusi saa oksilleen uusia koristeita. Styroxpallojen ympärille kieputettu trikookude ja jopa matonkuteeksi revityt vanhat farkut ovat sellaisia pika-askarteluja, mutta yllättävän kivan näköisiä. Samalla tyylillä voi päällystää vaikka ne kodin rumimmat joulupallot.
Jokaisessa kodissa on varmasti joku kestosuosikki, koriste tai vaikka joulutaulu, joka nostetaan esille vuodesta toiseen. Lapsuudenkodissani näitä kestosuosikkeja oli iso laatikollinen ja niiden kanssa loihdittiin samanlainen joulutunnelma vuodesta toiseen. Meidän perheen joulukoristesuosikki on joitakin vuosia ollut vanhasta kirjasta tehty paperikranssi. Tuo kyseinen koriste tuntuu vain paranevan vanhetessaan, kun sen pinta vain tummenee vanhetessaan. Ohjeen kranssiin löydät täältä.
Jo vuosien ajan meillä on somistettu lahjapaketteja puolestaan itsekovettuvalla massalla. Koristeiden tekeminen on sellaista sopivaa äitilapsipuuhaa. Massaan painamme kuvioita perinteisillä piparkakkumuoteilla, valmiiden sydämien ja tähtien pintaa puolestaan kuvioimme pitsiliinan avulla painamalla hellästi liinaa kuvion pintaan.
Viime joulun yksi the hitti oli alla olevan kuvan auto, joka kuljettaa katollaan joulukuusta. Löysin oman autoni nyt syksyllä erään sisustusliikkeen poistomyynnistä. Tänä jouluna vastaavaa joulukuusiautoa näyttää olevan muutamalla merkillä myynnissä. Tuollaisen autoasetelman voi toki kuka tahansa itsekin rakentaa pikkuauton ja tuoreen havunoksan kera.
Tunnisteet:
elävä tuli,
havuja,
HR-Living,
interior,
joulu,
joulukranssi,
joulupallot,
KeyLiving,
Kirsi Ylä-Ilomäki,
kotiblogit,
kranssi vanha kirja,
kudepallot,
paperikranssi,
suomalainen joulu
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Yhden illan juttu
On se aika vuodesta, jolloin pitää saada aivot narikkaan. Virkkaaminen on itselleni sellaista puuhaa, jota tehdessä ei tule paljon työ- tai muita arkihuolia pohdittua. Johtunee tosin siitä, että olen todella amatööri virkkaushommissa. Virkkaan vain a. isolla koukulla b. mahdollisimman paksulla langalla tai kuteella.
Katselen aina haaveillen kaikkia ihania kuvia virkatuista sisustustyynyistä ja torkkupeitoista, mutta toteutuspuolella on heikkoa. Sen vuoksi olenkin innoissani yhden illan jutustani, joka toi piristystä meidän kotiin: Virkkaus, purku, virkkaus, purku, mutta parin tunnin istumisen jälkeen sain kuin sainkin Eino-pappan tekemään jakkaraan istuinsuojan.
Meidän kodissa huoneesta toiseen aina tilanteen mukaan seilaava jakkara on mieheni pappan tekemää suomalaista käsityötä. Erityisen tuolista tekee se, että pappa ehti antaa juuri ennen kuolemaansa tuolin meidän vastasyntyneelle pienelle tyttövauvalle keväällä 2013. Nyt kun puun luonnolliset värisävyt ovat taas sisustuksessa ns. sallittuja, tuo tuolikin tuntuu istuvan omaan kotiin kivasti.
Vastaavia jakkaroita näkyy muuten virkatulla päällisellä myynnissä. Seuraavaksi ajattelin testata vastaavan "hatun" tekemistä Artekin jakkaroille. Meillä on niitä mustina ja tuntuu että istuinosat ovat aina sormenjälkien peitossa, joten hattu olisi kivaa vaihtelua.
Tunnisteet:
aloittelijalle,
diy,
jakkara,
kanivinossa,
virkkaus,
yhden illan juttu
Maailman parhaat mokkapalat, todellakin
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Toiset kutsuu niitä mokkapaloiksi, minä itse suklaapiirakaksi, jotkut mokka- tai suklaaruuduiksi. Oman äitini piirakka oli aina vaaleapohjainen ja päällinen tummasta kaakaosta sekä tomusokerista loihdittu. Eräs ystäväni tekee mitä parhaimpia minttusuklaamokkapaloja. Niiden päällinen ja pohja on sellainen sopivan minttuinen, joka jää pitkäksi aikaa mieleen.
Tämä nyt jakamani ohje liikkuu netin syövereissä monella eri variaatiolla. Laiskana paperireseptien käyttäjänä googletan aina jääkaapin sisällön mukaan sopivimman ohjeen itselleni. Peruspohja kaikissa näissä ohjeissa on lähes sama, mutta variaatioita löytyy piimän, maidon tai maustetun jogurtin käyttämisessä piirakan pohjassa. Eli kaikkia eri variaatioita yhdistää jonkin maitotuotteen käyttäminen pohjassa. Yhteistä näille ohjeille on muuten vielä se, että saat niistä hienon listauksen käyttämällä hakusanana: Maailman parhaat mokkapalat.

Tässäpä oma variaationi tämän päivän syntymäpäiville leipomistani Maailman parhaista mokkapaloista.
Pohja
200 g rasvaa
- sulata rasva ja anna jäähtyä
4.5 dl sokeria
4 munaa
- sekoita yhteen
5 dl vehnäjauhoja
2.5 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 - 2 dl jotakin maitotuotetta (jogurtti, piimä, maito kermaviili)
- sekoita kuivat aineet keskenään, lisää ne sokerimunavaahtoon vuorotellen maitotuotteen kanssa
- lisää lopuksi sekaan rasvanmnmm
- Paista pohjaa uunin keskiosassa 200-asteessa noin 15 minuuttia. Tämän pohjan salaisuus on se, että pohja on tarpeeksi kostea. Kannattaa siis ottaa pohja pois uunista paremminkin liian aikaisin kuin liian myöhään, jolloin tuloksena on liian kuiva pohja.
Päällinen
Runsas puoli pakettia tomusokeria
puoli desiä vettä + tilkka kahvia
2 rkl tummaa kaakaota
pieni nokare rasvaa
- Sekoita aineet keskenään ja levitä pohjan päälle
Ja siitä leipomaan! Meillä tätä tarjotaan tänään 10-vuotisjuhlissa. Tämä tuntuu aiheuttavan kiljuntaa aina minien keskuudessa, kun piirakkaa kannetaan pöytään.
Tänään meidän suklaapiirakan päälle ripoteltiin muuten appelsiinin makuisen Daim-suklaan paloja. Toimii, mutta kokonaisuudesta tuli sellainen sikamakeaan makuun sopiva.
Onnea vielä kerran meidän Wiltsulle 10.v.
Seuraatko minua jo Instagramissa?
Täältä voit käydä kurkkaamassa kuinka suklaapiirakka katosi parempiin suihin.
Seuraatko minua jo Instagramissa?
Täältä voit käydä kurkkaamassa kuinka suklaapiirakka katosi parempiin suihin.
++++++++++++++++++++++++++
Päällinen
200 g voita/margariinia
4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 dl maitoa
ohja
5dl sokeria
5dl jauhoja
2tl vaniljasokeria
1 1/2 tl soodaa
1tl suolaa
2 1/2dl vettä
200g margariinia
3-4rkl kaakaojauhetta
1dl piimää( tai maustamatonta jogurttia, maitoa tai vahvaa kahvia)
2 kananmunaa
Tunnisteet:
kanivinossa,
maailman parhaat mokkapalat,
makeaa tarjottavaa,
mokkapalat,
suklaapiirakka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















