tiistai 25. lokakuuta 2016

Tuunaa tutut herkut uuteen uskoon


Tämän syksyn herkkupöytään, oli sitten kyseessä tulevat pikkujoulut tai muut illan istujaiset, meillä katetaan tuttuja makuja uudessa muodossa. Lusikkaleivät saavat sisäänsä Nutellaa ja ne ovat muuttaneet väriään vaaleista tummiksi. Tumma suklaa saa kookoshunnun päälleen ja mantelit saavat mausteisen makunsa chilistä.





Chilimantelit

3 dl kuorimattomia manteleita

1 rkl öljyä

1 tl chilijauhetta

1 tl paprikajauhetta

1 tl suolaa

1 rkl vaahterasiirappia

TEE NÄIN: Sekoita mausteet ja öljy sekaisin. Kaada mausteseos manteleiden päälle, varmista että kaikki mantelit saivat mausteseoksen ylleen. Paahda uunissa 165-asteessa (välillä käännellen) n. 15 min. ajan.

Kaakaolusikkaleivät

200 g voita

1.5 dl sokeria

1.5 rkl tummaa kaakaojauhetta

4 dl vehnäjauhoa

1 tl soodaa

Täytteeseen Nutellaa tai sen tyyppistä suklaalevitettä

TEE NÄIN:
Sulata rasva ja sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita sulanut rasva ja muut aineet keskenään. Tee taikinasta syväpesäisellä lusikalla lusikkaleipiä. Paista uunissa 175-asteessa n. 10 minuuttia uunista riippuen. Anna lusikkaleipien jäähtyä ja täytä ne Nutellalla. Perinteisesti lusikkaleivät kieritetään hienossa sokerissa ennen tarjoilua, mutta voit käyttää kattauksessa tehokeinona myös sitä, että osassa pikkuleipiä on sokerikuorrutus, osassa ei.

Kookossuklaa


150 g tummaa suklaata

1 – 2 rkl kookoshiutaleita

TEE NÄIN: Sulata kattilassa suklaa. Levitä se kuumana leivinpaperille. Ripottele päälle oman makusi mukaan kookoshiutaleita. Anna suklaan kovettua. Murra valmis suklaa suupaloiksi.


(Kuvausastiat  ja liina HR-Living)

Ei kommentteja: