sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Pari DIY-vinkkiä kesäksi

Moi!

Selailin kevään aikana ottamiani valokuvia. Sieltä nousi muutama kuuma idea, joita olisi mukava kesän aikana kokeilla. Jaanpa ideakuvat teillekin.

Makramee-amppelit ovat taas salonkikelpoisia. Materiaali saa amppeleissa kuitenkin olla nyt värikästä iänikuisen juuttilangan sävyn sijaan. Kuvan amppelit ovat Koti Hyppysissä Sarin käsialaa.*



Kolmen tyttären äitinä haluaisin lasten kanssa tehdä minimaailman. Olen materiaalin keräämisenkin jo maailmaa varten aloittanut, mutta toteutus vielä ontuu. Kuvassa Saltunraitin Annan upea minimaailma*


Olen kokeillut kuvan siirtoa puulle ja aion sitä tänäkin kesänä tehdä. Kuvaa voi siirtää myös posliinille. Pääsin itse kokeilemaan ensikertalaisena kuvan siirtoa kuppiin  
Suomen taidetarvikkeella vieraillessani. Lopputulos on aika keväinen, vai mitä ajattelet?

Kesän aikana haluaisin tehdä koko perheelle omat mukit. Jospa se vaikka kannustaisi meitä käyttämään samaa mukia useampaan otteeseen. Tiskikone, koneen käyttäjä ja luonto kiittäisivät.


* Kuvat on otettu Pytinki-messujen Kotopirkot osastolla.

Mitä itse aiot tehdä käsillä kesäkaudella 2016? Kommentoihan alle. 


p.s. Huomasitko muuten makrame-amppeleiden taustan? Amppelit roikkuvat vanhassa joustinpatjassa. Kesäpuuhana voit vaikka poltella joustinpatjan kankaineen. Ns. riisuttu joustinpatja on upea sisustuselementti.

2 kommenttia:

Vintagentti kirjoitti...

Kivoja suunnitelmia, tuollaista joustinpatjasta riisuttuvaa metallihäkkyrää olen itsekin vähän koittanut löytää.. Kesällä taitaa itsellä olla painopiste huonekalujen kunnostamisessa, kun ulkonakin pystyy hiomaan ja maalaamaan.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihana tuo toinen kuva!