Yhtenä iltana join iltateeni paikassa, jossa aika tuntui pysähtyneen. Ei pysähtyneen tavalla, joka ahdisti. Vaan tavalla, joka kiinnosti. Tuntui kuin paikalla olisi ollut myös kaikki se menneiden polvien elämänkokemuksen mukanaan tuoma viisaus. Hieman runollista ehkä. Mutta kun arjen keskeltä tipahtaa paikkaan, jota ei voi kuvitella olevan olemassakaan, sitä pakostakin heittäytyy mietteliääksi.
Iltateen kaverina nautin vehreän maiseman lisänä lemonpossea. Voin suositella. Aurinkoa ja erityisesti sen laskua voisi tuijotella tämän tuvan ikkunoista ikuisuuksiin.
Tuossa paikassa hirret, vinkurallaan olevat rappuset, vanhat huonekalut ja jopa avotulen takkapuut kertoivat omaa tarinaansa. Jotakin kovin äidillistä vanhoissa paikoissa ja tavaroissa on, sillä niiden keskellä monilla ajatus lepää, vaikka ei natisevien lattioiden kanssa haluaisi elämäänsä viettää.
Tämä upea miljöö on Joupin vanhasta tuvasta Seinäjoelta.
p.s. Kiitos Joupin vanha tupa ja Komiat Hetket, kun saimme olla vieraananne. Erityiskiitos alakuvan Komiat Hetket -herralle, joka kestitsi meitä vieraita upeilla makuelämyksillä.*
*Postaus toteutettu yhteistyössä yllä mainittujen yrittäjien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti