torstai 5. huhtikuuta 2018

Katu-uskottavat terveyskengät ja vinkit sähköpöydän käyttöön

Minkälaisilla jalkineilla seisot töissä? Itse olen muutaman kuukauden saanut nauttia sähköpöydän ihanuudesta. Alussa pöydän äärellä tuli seisottua ns. toisen kankun päällä ja seisaaltaan työskentely ei tuntunut mukavalta. Ystäväni varoittikin tästä ilmiöstä, sillä heidän työyhteisöissään väärät seisoma-asennot olivat lisänneet sairaspoissaoloja ja selkävaivoja. Tämän kuultuani ryhdyinkin testaamaan työskentelyä paitsi oikeassa seisoma-asennossa, mutta myös työntekoa jalkoja miellyttävillä jalkineilla. Testattu on niin erilaiset tennarit ja lenkkaritkin kuin myös kuvissa näkyvät Birgenstockin terveyssandaalit* . 

Oma ensikosketukseni kyseisiin sandaaleihin on ollut jo kultaisella 1990-luvulla eli ihan uusi tuttavuus tämä jalalle hyvä kenkä ei ole. Silloin oli vain perusvärisiä ja mallisia sandaaleja, kun nyt valikoimassa olevissa sandaaleissa on mukana blingblingiä monessa eri värisävyssä.



Työskentelymukavuus on monesta asiasta kiinni. Seisoessa kengällä on väliä. Työpöydän äärellä istuen tai seisoen säädöillä ja korkeuksilla on merkitystä. Koko päivää pöydän äärellä ei ole hyvä seistä, mutta minimissään kerran tunnissa olisi hyvä viettää vartin pätkä seisoen. 

Seisoessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että paino ei ole vain toisen jalan päällä. Väärä seisoma-asento rasittaa koko kroppaa. Oma virheeni oli aluksi se, että yläkroppa jännittyi turhaan. Tähän syynä oli väärällä korkeudella ollut pöytä. Käsien tulee seisoessa levätä pöytätasolla, kiinnitä erityisesti huomiota hartioiden rentouteen. 

Hyvän asennon löytämistä edesauttaa muun muassa hyvä kenkä. Itse huomaan että helposti tulee aamulla jatkettua samassa työasennossa kuin edellispäivänä työni päätin (=istuen). Aionkin jatkossa ottaa asiantuntijoiden vinkistä kiinni ja nostaa pöydän yläasentoon päivän päätteeksi, näin kuulema aamulla automaattisesti päivä alkaa seisoen. Samaa kikkaa kannattaa kokeille tauolla lähtiessä: Kun pöytä on yläasennossa, sitä tulee jatkettua töitä helposti seisoma-asennossa.




  

Töissä ei voi varvassandaalimallisia kenkiä käyttää. Haaveissa olisikin hankkia kesäkeleillä vapaa-ajan kengäksi ylläolevat ihanuudet. Ne istuisivat mukavasti asuun kuin asuun ja näyttäisivät ihan kivoilta myös eteisessä :D


* Postaus toteutettu yhteistyössä Color4Caren kanssa. Kuvat Color4Care. Yrityksen valikoimasta löytyy muitakin kenkämerkkejä, kuten Hummel, Merrell ja yllä mainitut Birkenstock.




Ei kommentteja: