perjantai 4. maaliskuuta 2016

Banaanisuklaakakkua, olkaa hyvät!

Maistuisko banaanin ja suklaan liitto? Nyt on testattu sellainen kakkuohje, johon saa upotettua ne kaikista tummimmat ja kärsineimmät banaanit. Ennen talvilomaa ihastelin Kääpiölinnan köökissä -bloggarin suklaakakkua ja onneksi päätin itsekin päästä eroon tummapilkkuisista banaaneista leivonnan keinoin.

Kun kakku oli uunituore, maku ei hivellyt makuhermojani, eikä kyllä muunkaan perheen. Onnekseni kuitenkin pakkasin kakun lomamatkalle mukaan. Kun kakku oli pari päivää muheutunut jääkaapin suojissa, sen maku oli asettunut kohdilleen. Kakun SE JUTTU ovat seassa olevat tummaasuklaahippuset, tai oikeammin isot uklaapalaset. Yhdessä banaanin kanssa ne tekevät kakusta kahvipöydän kuningattaren, ainakin meidän hiihtolamalaisten mielestä.


Kakun tein muuten isosso pitkulaisessa uunivuoassa. Tykkäsin että se sopi hyvin tämän kakun luonteeseen. Samanmallista vuokaa oli käytetty myös alkuperäisessä Anun ohjeessa.


Esittelenpä muuten samalla Virtasia-bloggarin tekemät kynttilän, joka on viikon päivät valaissut meidän iltoja mökkitakan reunalla. Kynttilä on valettu maitopurkkiin. Palaessaan sen reunaan muodostuu kaunista pitsikuviota, jota en valitettavasti saanut kuvaan ikuistettua. Testiin menevät kuitenkin nämä maitopurkkikynttilät.


Mukavia herkkuhetkiä sinne! Täältä kakkuohjeeseen.

Ei kommentteja: