Kanivinossa mamma oli tässä eräänä iltana vähän hämmentynyt. Tiedättekö sen tunteen, kun pohtii, onko väärässä paikassa väärään aikaan. Sellaista tunnetta tunsin. Onneksi vain hetken, mutta tunsin kuitenkin.
Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, otin osaa Kauhajoen Ruokamessujen kattauskisaan. Olin asiasta innoissani. Pidän epämukavuusalueella käynneistä. Välillä ne palkitsevat, toisinaan vain epäonnistumisen jälkeen toteaa ihan pikkuriikkisen jotakin oppineensa.
Kattauksessani lähtökohtana oli painamani kaitaliina. Tuo kuvissa näkyvä vihreä. Sen ympärille poimin käsillä tehdyistä jutuista sekä kodissa lojuvista muistoista kokonaisuuden. Kokonaisuuden nimesin Sen kesän muistoksi.
Ne muistot, joihin työssäni viittasin, vievät lapsuuteeni. Astioina kattauksessa käytin perheeni hallussa pitkään olleita Arabian lautasia sekä kummitädin vanhoja juomalaseja. Toki kuvissa näkyvät päärynälautaset ostin Juthbackan markkinoilta, mutta nekin vievät mielessäni lapsuuteen, sillä muistan monet kerrat vastaavista syöneeni.
Alla olevista kuvista pääset kattaukseni tunnelmaan mukaan.
Olin omaan kattaukseeni huipputyytyväinen. Hain skandinaavista selkeyttä, simppeliä esillepanoa ja lämmintä tunnelmaa. Onnistuin omasta mielestäni hyvin. Päätin seistä oman tyylini takana, tuli mikä tuli.
Niin, ne tuntemukset siitä, että on väärässä paikassa väärään aikaan. Ne tulivat siitä, että neljässä kattauksessa kuudesta tyyli oli ylitsepursuavan rönsyilevän runsas. Kun sen tajusin, tajusin myös, että ehkei kyseinen simppeli tyyli ollut kyseisen kisan SE juttu.
Mutta kuten jo kirjoitin, seisoin loppuun saakka kattaukseni takana. Olen happy että hyppäsin hetkeksi tuntemattomaan. Siitä oppi tälläkin kerralla uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti