maanantai 26. toukokuuta 2014

Ihanuus kotiutui meille, tykkään!

 Oletko koskaan voittanut arvonnassa mitään ihanaa? No minä en ainakaan ole. Sen vuoksi olinkin aivan, mitä, täh, kun sain Äitee risainista onnittelupostia. Olin voittanut meidän pienimmälle neidille tuotteen Äitee risainin valikoimasta.

Sain esittää toiveita siitä, minkälaisen vaatekappaleen pienelle neidille haluaisin. Olin jo kauan haaveillut jotakin ihanaa retrohenkistä hupparia neidille, joten kainona toiveena sen esitin. Väritoiveena oli jotakin keltaista. 

Ihana, onnistunut on lopputulos. Olen aivan myyty. Koko on 86 cm. Toivoin tietoisesti vähän isompaa kokoa neidille, sillä tämän hupparitakin paras käyttöajankohta on varmasti ensi syksy. Hihoja kääntämällä takki on jo nyt täydellinen neidille.
Yksityiskohdat ovat todella loppuun saakka hiottuja tässä tuotteessa. Ompeleen jälki on kaunista. Hupun raitakangas on kuin piste iin päälle.

 Nyt kun ulkona satelee, takin saakin ottaa käyttöön. Tämä toimii kesällä päällistakkinakin, syksyllä sitten kivana sisätakkina sekä lämmittämässä ulkovaatteiden alla syksyn koleudessa. Jotenkin jo silmissäni näen, kuinka pieni takin käyttäjä astelee tämä päällään kesämökillä illan hämärtyessä.

Äitee risainin sivuilla huppari on myös esittelyssä. Sieltä kopsasin nämä tiedot: kaavana Ottobren Panda, koko 86 (ob 3/12). Kaavaa muokattu a-linjaiseksi. Materiaali on puuvillaneulosta ja huppu on vuoritettu puuvillatrikoolla.

Ihanaa oli muuten huomata, että Äitee risain asustelee samoilla Lakeuksilla kuin Kanivinonkin perhe. Äitee risainin postauksen voit lukea täältä.

Lämmin kiitos upeasta vaatekappaleesta!

3 kommenttia:

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea voitosta...tosi kaunis takki..:)

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea voitosta...tosi kaunis takki..:)

Kanivinossa kirjoitti...

Joskus voi onnikin suosia! :) Pitänee vaan ahkerasti osallistua kaikkiin arvontoihin, josko vaikka joskus toistekin näin onnistaisi.