perjantai 28. helmikuuta 2014

Väinämöisen venematkalla

HYVÄÄ KALEVALANPÄIVÄÄ! Kalevala on meillä kotona läsnä 24/7. Kiitos takkaamme joskus aikoinaan muuratun laatan, Väinämöisen venematka. Laatan alkuperää, tarinaa sen päätymisestä sisustuselementiksi avotakkamme kylkeen, en tunne. Kaunis se kaikessa jylhyydessään on.


Virittäytyessäni päiväänkaivoin lasten hyllystä Suomen lasten Kalevalan.Se on upea teos, jonka kautta koko perhe pääsee kalevalaisiin tunnelmiin. Koska naistenpäiväkin on tosilähellä, poimin kirjasta katseltavaksenne kuvakavalkadin Kalevalan naisista.






Upeita kuvia. Vahvoja tarinoita.

(Kuvat Suomen lasten Kalevalasta.)




keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Harmaan päivän iloksi




Väkersin lasten kanssa kodin piristysruiskeeksi keväisen oksan. Oma oksani on kukkakaupan oksa, mutta parhaimmat oksat löytyvät luonnosta, varsinkin jos onnistut jo bongaamaan pajunkissoja.

Oksalle ripustimme maalattuja massapalloja (niitä valkoisia, joista päiväkodeissa tehdään tipuja) . Massapallot on maalattu akryyliväreillä. Uskoisin että pallojen maalaus onnistuu myös vesi- ja peiteväreillä. Voihan palloihin myös piirrellä erilaisia kuvioita.


Kun pallot ovat kuivuneet, kiinnitä niihin narut. Ota avuksi neula, jolla saat tehtyä narua varten reiän palloon. Koska pallot ovat tosikeveitä, naruja ei tarvinnut liimata kiinni. Meidän pallot roikkuvat paperinarusta, mutta mielikuvitus on vain rajana pallojen ripustuksessa.

Helpoimmalla tässä väkerryshommassa pääset, jos kaapissasi on helmiä. Kun meillä oli saatu kuvissa näkyvä oksa valmiiksi ja kuvattua, lapset hakivat ulkoa uuden oksan ja ripustivat siihen paperinarusta roikkuvia puisia helmiä. Koto-lehdessä vastaavanlainen koristeoksa oli tehty huopapalloista.




Voit tehdä palloista myös nauhan.  Pallonauhan voisi kietaista vaikka ovikranssin ympärille. Onpa muuten kokeilemisen arvoinen juttu. Tuossa kokeilussa käyttäisin  naruna rautalankaa.

Koska kohti pääsiäistä mennään, oksalle voi ripustaa myös tyhjäksi puhallettuja kananmunankuoria. Sitäkin pitää vielä kokeilla...









maanantai 24. helmikuuta 2014

Lahjat pussiin



Tässäpä sinulle yksi simppeli vinkki lahjakassin valmistamiseen. Lukaiseppa läpi, vaikka lahjojen antaminen ei olisi juuri nyt ajankohtaista. Tähän kannattaa palata vaikka myöhemminkin. Itse bongasin ohjeen jostakin ulkolaisesta blogista.




Tarvitset:

- paperia
- liimaa tai teippiä
- mahdollisesti pahvia tai kartonkia vahvistamaan kassin sisäpohjaa, riippuen pussin sisällön painosta
- narua, nyöriä, nauhaa tms. kassin kahvoiksi
+ pahvilaatikon tai muu  sopivan mallisen elementin, jonka avulla saat kassista haluamasi mallisen

Ohje:

1. Leikkaa paperi haluamasi kokoiseksi (koko määräytyy sen laatikon mukaan, jonka päälle paperia lähdet taittelemaan.)

2. Taittele paperi laatikon päälle, kuten paketoisit lahjaa. Varmista keskisaumaa tehdessäsi, että paperit menevät lomittain vain noin sentin matkalta. Kiinnitä taitos liimalla tai teipillä.


3. Leikkaa ylimääräiset paperit pois sekä kassin ylä- että alaosasta. Taittele kassin pohja. Liimaa se tai teippaa kiinni.



4. Irrota kassiaihio laatikon päältä. Homma voi olla työläs, jos olet kovin tiukasti paperin kiinnittänyt laatikon päälle. 
5. Vahvista kassin taitteita (eli niitä taitoksia, jotka näkyvät paperissa otettuasi sen pois laatikon päältä. Tee sivuosiin taitteet. Taitteen saat parhaiten tehtyä taittamalla pohjan ensiksi etu- tai takapuolelle. Voit suruttaa painaa paperiin kunnon taittoviivat.
6. Taita kassin yläosan ylimääräiset paperit sisälle. Leikkaa ensin saman mittaiset viillot reunoihin. Jos paperia on runsaasti, käännettävää paperia ei tarvitse liimata kiinni.


7. Tee reiät kassin kahvoja varten. Kiinnitä kahvat.



8. Halutessasi voit leikata pahvista tai kartongista kassin sisälle tukipohjan, joka vahvistaa kassin pitoa.


Jos käytät kassin teossa kovin ohutta paperia, laita paperi kestävyydeen takaamiseksi kaksinkerroin. Kuvan kassissa ei ole käytetty liimaa lainkaan, vaan hyödynsin kuvioteippiä sen teossa.


Nyt on kassi valmiina. Seuraavaksi alkaa sisällön metsästys. Lahjan saajana eräs 37 vuotta pian täyttävä rouva. Ihania tuoksuja, nautintoja kenties pussiin sujautan.







perjantai 21. helmikuuta 2014

Kukkamekkotädin tunnustus

Tänään on muuten pukeudu kukkamekkoon -päivä. Sen kunniaksi täältä kukkamekossa bloggaan. Kukkamekkotädin tunnustukseksi nimettäköön tämä postaus. Olen nimittäin seonnut. Totaalisesti. Sitä tavaraa on joka paikassa. Lapsenikin on siihen jo sekaantunut. Mies kysyy, jääkö nää kaikki todellakin meille. Mistä on kyse?


Olen jäänyt kirjaimellisesti koukkuun kiinni. Aiemmin olen täällä jo myöntänyt vähän koukuttuneeni, mutta nyt ollaan taas uusissa sfääreissä.

Laiskalle ja kärsimättömälle virkkaajalle löytyy onneksi isoja koukkuja. Tarkoitan siis todella isoja. Kuvissa olevat jutut ovat syntyneet koukulla 12. Kokeilijaansa odottaa niinkin mammuttimainen koukku kuin koko 20.

Näihin trikookudekoreihin haksahdin edellisiltana. Sen jälkeen niitä onkin sitten tehty lapsen jumppatreenien aikana, lasten nukahdettua, ruoan kypsyessä ja ehkä vähän unissakin. En olisi ikimaailmassa uskonut saavani tuollaisia aikaan. Virheitäkin niistä jo osaan bongata eli olen jo jollakin tasolla tässä virkkaushommassa. Jes! Vielä pitäisi tsekata, kuinka tuo kude päätellään koreissa.

Koti-insinööri on aivan poissa tolaltaan. Talossa on tilaa, mutta siitä huolimatta ei meinaa istuinpaikkaa löytää. Joka paikassa on joku keskeneräinen väkerrys. Hän tosiaankin toistuvasti on tällä viikolla kysellyt, jääkö nää kaikki korit tosiaan meille. Olen ollut sekava vastauksissani...
Kuinka mainiosti nämä virkatut korit sopivat erilaisen sälän, kuten sekalaisen duplosälän, säilyttämiseen. Kuvan korissa olevat kahvat tekevät korin liikuttamisesta helppoa myös lapsukaisille.

Virkkaus tuntuu muuten lihaksissa. Olen todellakin tällä viikolla "punttia" nostellut, kun olen paksua kudetta virkannut. Niskat on jumissa, käsi on jumissa, mutta se ilo mikä tästä sekoamisesta tulee, se on vasta jotakin.

Pohdin tässä, että nämä trikookorit ovat varmaan tämän ajan lapsille niitä, hyi hitto -juttuja sitten isona. "Ai, oliko teilläkin niitä...Ne oli ihan hirveitä..." Sellasta se elämä on. Joka sukupolvella on omat yök juttunsa.

p.s. Kuinka meidän ekaluokkalainen on sitten tähän hommaan sekaantunut? No hän sormivirkkaa, ja on hyvin tuottelias. Mitä tehdä jatkumattomalla määrällä ketjusilmukoita? Saa antaa vinkkejä.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäiväfiiliksistä täällä moi! Ihanilta ystäviltä on tullut kivoja kortteja, suklaata ja muun muassa kuvassa näkyvä designpaperilehtiö. Kiitos blogini lukijalle, joka oli nuo kauniit paperit osannut valita. Nähtäväksi jää, mihin kaikkeen paperit vielä taipuvat.

Täällä uunissa paistuu sydämen muotoinen kakku. Pian saapuu pieniä ja isoja käsiä sitä syömään.

Kivaa ystävänpäivää! Muistetaan toisiamme muulloinkin, arjen tiimellyksessä.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Puheenvuoro titityille

Kovin on keväinen ilma. Lintujen laulustatkin sain tänään lenkillä nauttia.

 


Uusia asukkaita. Meidän kodin linnunpöntöissä ollaan jo "pesänrakennuspuuhissa". Osassa linnunpönttöjä on jo asukkaita. Enemmistö uusia, osa menneiltä vuosilta tuttuja sirkuttajia.

Paperisen linnunpöntön kaavat ovat kirjasta Paperiaskartelun aarteita. Kirjan ohjeiden mukaan kaavaa olisi pitänyt suurentaa 200 %, mutta toistaiseksi täällä on askarreltu minipönttöjä. Sopivat kokonsa puolesta paremmin paikkaan kuin paikkaan.

Pöntöt on nopea koota. Ensin taittelin rungot, liimasin linnun pöntön sisälle, liimasin seinät ja katon, lopuksi oli aika kiinnittää ripustusnaru. Parhaimman leikkuujäljen paperitöissä saat aikaan paperiveitsellä, mutta kuten kuvista huomaa, laiskuuttani leikkelin aukot ja rungot saksilla. Jälki ei ole siis aivan priimaa, mutta kelpaa meidän omaan käyttöön.

Kun innostuu paperiaskarteluista, kannattaa askartelukaupasta ostaa paperilehtiöitä, jotka pitävät sisällään lukuisia eri tavoin kuvioituja papereita. Papereita myydään toki yksitellenkin. Itse pidän askarteluhimon iskiessä siitä, että kaapissa on paperia moneen lähtöön.


Onko linnunlaulukirja jo tuttu? Linnut äänessä-kirja on jo muutaman vuoden ajan ollut lasten hitti. Kirjan kanssa voi opetella tunnistamaan lintuja niin ulkonäöltä kuin äänestäkin. Erityisesti helmipöllön laulu on lasten mieleen. Välillä kikatamme vatsat kippuralla lintujen ääntelylle. Sen verran eriskummallisia viserryksiä on kirja pullollaan.



Itse asiassa en ole lainkaan lintuihminen, tunnistan vain punatulkun ja....

Jostakin kumman syystä linnut viihtyvät meidän pihapiirissä. Fasaaneja on aivan mielettömästi. Eräänä kesänä räkättirastas oli pihan valtiatar koko pesimisajan ja pommitti kaikkia pihalla liikkujia. Tuolloin puutarhaan uskaltautui vain sateenvarjon kera. Vieläkin säälin niitä pianonkantajia, jotka joutuivat räkättirastaan pommituksen kohteeksi.

Olihan meillä naakan pesäkin joskus savupiipussa. Siitä ei ollut muuta harmia, kuin jätösjäljet talon seinässä. Tuon pesimissession jälkeen meidänkin savupiippuun asennettiin verkko luvattomia tunkeilijoita vastaan.

tsirp, tsirp vaan!




maanantai 10. helmikuuta 2014

Ystävälle turvaa liikenteeseen


Kaupan heijastintarjonta ei välttämättä ole aikuiseen makuun. Jos haluat hieman tyylikkäämpään takkiin laittaa heijastimen, monesti valittavaksi jää, a. keltainen Muumi-heijastin,  tai b. punainen Angry Birds -heijastin..

Fiksummat takit ja tilanteet mielessäni olen pystyttänyt heijastintehtaan. Tehtaassa valmistui muutamalle ystävälle heijastin. Pohjana heijastimissa on käytetty nahkaa sekä askarteluhuopaa. Heijastinkangas on silitettävää versiota eli ompelukonetta ei heijastimen teossa tarvita lainkaan.

Sydänaihiot olen leikannut muotoonsa stanssauslaitteella. Perusaskartelijan nurkista sitä tuskin löytyy, mutta saksilla teet saman homman. Hyviä heijastimeen sopivia muotoja ovat piparkakkumuotit pullollaan.

(Oli muuten hivenen haasteellista kuvata iltahämärässä heijastimia salamavalon kera...pahoittelut kuvien laadusta!)



Sydänheijastimien taakse kiinnitin kuumaliimalla rintaneulat, vai mitähän ne ovat nimeltään...Neulat olisi voinut kiinnittää myös langalla, mutta koska kuumaliimalla homma sujui nopeasti, valitsin nopeimman tekovaihtoehdon. Kuvissa näkyvien heijastimien tekoon meni aikaa maksimissaan tunti, jos sitäkään.

Nyt kun maa on taas musta, heijastimet vaan pimeässä heilumaan!







sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ystävä tulee, oletko valmis?

Ystävänpäivää vietetään ensi perjantaina, 14. helmikuuta. Suomessa ystävänpäivän juhlinta on maltillista, ja mielestäni aika mukavaakin. On kiva saada yllätyksenä kortteja ystäviltä, joiltakin jonakin vuonna, toiselta toisena vuonna. Jokainen kun panostaa tuohon päivään oman arkensa mukaan. Erityisesti mieleeni on jäänyt eräs ystävänpäivä, jolloin pääprinsessamme ihana kummitäti toi meille oven taakse tarjottimella kasan mokkapaloja. Ne maistuivat erityisen hyviltä meille vatsatautitoipilaille.

Omat ystävänpäivämuistamiseni ovat lähinnä korttien tasolla. Toki "loukkaannun" jos koti-insinööri ei muista minua tuolloin mitenkään...

Nyt kun olen hurahtanut käsillä värkkäämiseen, olen sillä silmällä katsellut ystävänpäivävinkkejä Pinterestistä. Upeita ja hauskoja juttuja siellä on, käykääpä kurkkaamassa! Monessa paikassa on muun muassa tässäkin postauksessa olevia paperisuikaleista tehtyjä sydämiä.





Ystävänpäivävärkkäykset aloitin eilen illalla maalaamalla peltipurkkeja akryyliväreillä. Illan hämärässä olin maalaustulokseen tyytyväinen, mutta aamuaurinko osoitti jäljen olevan epätasaista. Onneksi tuolla sydänteipillä sain kivaa ilmettä pintaan.

Nämä purkit jäävät omaan käyttöömme. Tällä tyylillä voi kuitenkin helposti tehdä karkkipurkkeja ystävien iloksi. Mikä olisikaan mukavampaa kuin saada tälläinen käytännöllinen peltipurkki, joka olisi täynnä Marianne-namuja. Nam.  Ei sillä että ne olisivat lempinamujani, vaan niiden käärepaperi on todellakin makuuni. Olen muuten niitä ihmisiä, jotka ostavat viininsäkin ulkonäön mukaan...





Suikalesydämet. Nämä on helppo tehdä. Leikkaat vain paperisuikaleita. Taitat suikaleen keskeltä kahtia. Laita suikaleen molempiin päihin liimaa ja taivuta sydämeksi. Valmista tuli!

Jos intoa riittää, sydämistä voi tehdä erilaisia ketjuja tai ympyröitä. Liiman avulla, totta kai.




Tikkarikortti ilahduttaa erityistä pientä ystävää. Leikkaa paperista sydän. Taita se kahtia. Leikkaa neljä pientä viiltoa (kahden viillon sarjassa) korttiin ja pujota tikkari korttiin kiinni. Ja kortti on kirjoittamista vailla valmis. Helppoa, vai mitä?



Muutakin kivaa olen täällä tehnyt ystävien iloksi. Lähipäivinä niistä lisää. Mukavaa alkavaa viikkoa!








keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Taion sinut tikkariksi

 Hei äiti, mikä tikkari täällä on? Se mikään tikkari ole, vaan taikasauva!


Ei taikasauvan aina tarvitse olla tähden mallinen. Tämä taikasauva, toisin kuin teolliset sisarensa, ei hajoa heti ensimmäisen rajun taikatempun jälkeen, vaan joustaa ja jatkaa leikeissä vauhdissakin mukana.

Tarvitset jotakin tekstiiliä:  Kuvassa on käytetty virkkaamaani pitsikukkaa, voit käyttää myös paksua puuvillaa, huopaa tai ommella kaksi kangasta yhteen.  Myös pienet perityt pitsiliinat käyvät tähän mainiosti. Jos käytät kangasta, muotoile siitä ensin haluamasi mallinen.

Seuraavaksi on tärkkäyksen aika:  Katso tärkkäysohje alta, Klikkaamalla kuvaa, saat sen suuremmaksi. Tärkkäys takaa sen, että taikasauvan pohjasta tulee jämäkkä.



Kun vuorokausi, jos toinenkin on vaihtunut, on koristelun aika. Voit kiinnittää taikasauvan kankaaseen/pitsiin helmiä, paljetteja, kimalletta tai ihan mitä vain mieleen tulee. Askarteluliimat toimivat kiinnityksessä, kuten myös kuumailmapistooli.

Meidän taikasauvaan leikattiin molemmille puolille sydän. Sekä sydämet että laatikon pohjalta löytyneet helmet ja nauha kiinnitettiin kuumailmapistoolilla. Ja kyllä pysyy!

Taikasauvan kepiksi kelpuutin keittiöstä syömäpuikon. Myös se liimattiin kiinni kuumailmapistoolilla. Pääprinsessa haluaisi vielä maalata kepin violetiksi, katsotaan unohtuuko asia, vai ryhdytäänkö vielä maalaushommiin.


Simsalabim vaan!

tiistai 4. helmikuuta 2014

Fredrika Runebergin jalanjäljillä

Huomenna on Runebergin päivä. Vielä ehdit kaivella kaapeista aineet ja pyöräyttää herra Runebergin aamiaisherkkuja omaan pöytääsi.  Tortut on tosivaivaton tehdä. Meillä tortut leivotaan muffinssivuokiin. Eivät ne mitään kaunokaisia ole, mutta maultaan sitäkin parempia.


Tarinan mukaan Fredrika vaimo leipoi runebergin torttuja Johan Ludwigin makeanhimoon, ja nimenomaan aamiaispöytään. Meidät on opetettu syömään tortut vadelmahillosilmällä, mutta alkuperäisessä ohjeissa on silmänä ollut omenahillonokare. Ensi vuonna täytyy muistaa testata klassikko-ohjetta uudella hillolla.

Torttujen ominainen maku tulee mantelista sekä aikuisten versioissa punssista tai rommista. Ohjeita netistä kahlatessani huomasin toisten vannovan karvasmantelin makuun, toisten laittavan sekaan mantelijauhoa tai jauhettuja manteleita. Jouluiset piparinjämät sopivat myös hyvin torttujen sekaan. Niillä voit korvata toisissa ohjeissa olevan korppujauhon.

 Meidän torttuohje on mukailtu Fredrikan ohjeesta. Karvasmantelia meillä ei ollut, mutta korppujauhojen kaveriksi laitoimme sekaan 1/3 dl mantelijauhoja. Lasten tortut kostutin sokerisitruunavedellä, aikuisten tortut dippasin punssiin.

Nam. Nyt vain odottamaan huomista Runebergin päivää ja pikakertaus, jotta osaa kertoa lapsille, kuka setä se J.L Runeberg oikein olikaan. Ei leipuri vaan....


Follow my blog with Bloglovin

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Rouva Hevonen ja pala nahkaa

Pietarsaari on todellinen löytöjen mekka. Näin uskallan väittää satunnaisen shoppailijan roolissa. Syksyllä paikallisessa sisustuskaupassa asioidessani ihastuin rouva Hevoseen. Toivoin sitä merkkipäivänäni lahjaksi, mutta oli tainnut mennä toive kuuroille korville. Kun joulun aikaan pääsin taas kyseiseen liikkeeseen piipahtamaan, hiki otsalla pitelin heppaa kainalossani ja jonotin kassalle muiden shoppailijoiden kanssa. Hevonen on nimittäin betonia, eikä mikään kovin kevyt.

Jonottaminen kannatti. Sen verran makea tämä rouva Hevonen on. Kulkunen kaulassa on jäänne joulusta, mutta ajattomalta kilikello näyttää omaan silmääni.

Mutta mitä olen tehnyt tänään? En tänään, mutta eilen ja edellispäivänä ihastuin nahkaan. Olin taas eräällä epämukavuusalueellani eli ompelukoneen ääressä. Koneen kanssa opetimme toinen toisillemme asioita. Kone minulle konekirjontaa ja minä koneelle elämää.

Nahjaa kuvioin vapaalla konekirjonnalla. Koska en osaa oikein sanoin selostaa, mitä se oikein on, Wikipedia tehkööt sen puolestani: "Vapaalla konekirjonnalla eli koneparsinnalla ommeltavaa kangasta liikutetaan vapaasti ja ommeltava jälki muistuttaa hieman piirustusjälkeä. Ompelukoneen syöttäjä otetaan pois käytöstä. Tämän lisäksi tavallinen paininjalka vaihdetaan koneparsintajalkaan."

Ylllätin itseni jo toiseen otteeseen tällä viikolla, sillä kun olin virkkaukseen jo rakastunut, niin nyt huomasin ihastuneeni konekirjontaan. Tuo nahka erityisesti materiaalina ihastuttaa. Luonnon oma tuote, jota makaa kasapäin käytettynä kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa. Jokainen varmaan tietää lähipiiristään jonkun, jonka kaapissa asustaa hyvää nahkaa oleva, mutta niin pois muodista oleva nahkatakki. Mielessäni vain surisee, kun pohdin, mitä kaikkea noista hylätyistä nahkajutuista voisi tehdä ja ennen kaikkea, mitä upeaa niihin voisi kirjoa.


Nahka on luonteeltaan upeaa. Se on taipuisaa, aina arvokkaan oloista ja sen pintaa saa hienosti kuvioitua nahan kiinteyden vuoksi. Samalla nahka on kuulema myös haastava, mutta mitäpä se haittaa. Haasteet on tehty voitettaviksi. (Ja ei, en ole tehnyt hevoselle mitään tuosta nahasta, kuvausteknisistä syistä nahka nyt vain lepää rouvan selässä.) Kuvassa oleva kirjottu nahka on vain kokeilutilkku eli siitä ei tällä kertaa synny mitään suurempaa. Mutta....


...haaveilen konjakin värisestä nahkapussukasta. Kanivino, tekisitkö sen mulle?