tiistai 21. lokakuuta 2014

Life is a circus!

Rousk vaan! Taas on saanut meidän perhe syödä sipsejä urakalla, jotta äiti sai kaipaamiansa askartelutarvikkeita. Sipsipurkit ovat lempituunauskohteitani. Niitä leikkaamalla ja verhoilemalla saa aikaan vaikka mitä mukavaa sekä tarpeellista.

Elämä on yhtä sirkusta! Ainakin meillä. Sirkuselämän herkutteluista roskaksi jääneet sipsiputkilot taipuivat käsittelyssäni Sirkus-lokerikoksi. Kiitos kaapista löytyneiden sirkusaiheisten leimojen. Vielä kun lasten kätköistä löytyi teemaan sopiva virtahepo, sai lokerikko päälleen kolmiulotteisen elementin.

Kuvissa näkyvä lokerikko on tehty kahdesta sipsiputkilosta. Kaikki muutkin tarvikkeet ovat kotona löytyneitä juttuja: koiran syömä kirja ja lasten hylkäämä pikkueläin. Liimaukseen käytiin perusaskarteluliimaa.


Sipsiputkilot "sahaan" aina haluamaani muotoon ja kokoon leipäveitsellä. Reuna ei aina ole tällä leikkausmenetelmällä paras mahdollinen ja siistein, mutta kun putkilot somistaa, ei ruma leikkausjälki enää näy.


Lokerikon verhoilussa käytin vanhaa koiran syömän pokkarin sivuja. Halusin pintaan rosoisuutta, joten revin sivut irti, enkä siis leikannut niitä säntillisesti paperiveitsellä. Sivut kiinnitin pintaan rennoin rantein liimalla. Leimasin myös kirjan sivuja, jotta sain lokerikkoon kaipaamani sirkutunnelmaa. Halusin lokerikosta monitasoisen, joten kiinnitin putkilot toisiinsa limittäin kuumaliimalla. Loppusilauksena liimasin vielä virtahevon tunnelmoimaan lokerikon pinnalle.


Lokerikko pääsi heti käyttöön. Askartelufriikillä on tarvetta monenlaisille säilytysratkaisuille. Tällaisiä lokerikkoja, mutta monitasoisempana aion tehdä lisää askartelunurkkaani.

Käy kurkkaamassa, mitä olen jo aiemmin tehnyt sipsiputkiloista: viiksipurkki, klemmarijemma

p.s. Tämä työ on esitelty myös Paperilla-blogissa

perjantai 17. lokakuuta 2014

Paperisydän sykkii sinullekin!


Jos olisi vain aikaa. Tiedän mitä tekisin.  Leikkaisin, liimaisin, virkkaisin ja painaisin kangasta. Aika on vain kortilla. Sen vuoksi kehitän näitä muutaman minuutin askarteluohjeita. Toivottavasti niistä on iloa sinullekin.



Leikkelin paperista paperisuikaleita ja rullailin niitä. Olen ainakin uskotellut itselleni, että tällä tyylillä syntyviä töitä voi kutsua fligraanikuvioiksi.

Rullasin kaikki suikaleet ja vasta sitten ryhdyin sommittelemaan niitä piparimuottiin. Yksi kerrallaan liimasin paperirullien päitä kiinni ja sivelin rullien kylkeen liimaa, jotta rullat liimautuisivat toisiinsa. Oman maun mukaan sommittelin ja liimasin rullat toisiinsa piparimuotin sisään. Kun rullat oli liimattu, jätin ne kuivumaan. Kuivumisen jälkeen irrotin muotin ja liimasin vielä paperisuikaleen viimeistelemään sydämen reunaa. Voit halutessasi kuitenkin jättää suikaleen reunasta pois.


Sydämeni todella sykkii näille nopeille askarteluille. Taas sitä tuntee itsensä NIIN tehokkaaksi!


Mukavaa viikonloppua! Meillä odotellaan syyslomavieraita.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Paperipillit kodin sisustuksessa

Onko muita, jotka pitävät paperipillien ostohintaa kovana? En ole laskenut yhden pillin hintaa, mutta siitä huolimatta pidän pillipaketteja kalliina. Kenties olen saita kuin Roope Ankkaa...Siitäkö ajatukseni kalliudesta kertoo. Jotkin pillit tuntuvat myös "lahoavan" nesteessä ja pillien kierteet tuntuvat aukeavan. Mutta: Paperipillit ovat todella kauniita. Niillä saa hienoja tunnelmia aikaan kattauksiin.

Paperipilleistä taitavat taiturit tekevät myös hienoja sisustusjuttuja kotiin. Viime viikolla ihastelin muun muassa pilleistä tehtyjä himmeleitä. Himmeliin kuluu kyllä pillejä aika paljon, eikä kärsivällisyyteni riitä sellaisen tekemiseen.

Eilen katselin kaapista löytyneitä pillejä sillä silmällä ja totesin, että annanpa teille toivomanne jouluaskarteluvinkin. Näin syntyi muutamassa minuutissa mustavalkoinen tähti. Leikkaamalla pillejä pienemmäksi saat aikaan juuri haluamasi kokoisia tähtiä.

Liimaa ensin kolme pillin pätkää kolmioksi. Kun pillit ovat tarttuneet toisiinsa, voit kiinnittää kaksi kolmiota toisiinsa tähden muotoon.

Näitä nopeasti toteutettavia tähtiä voisi tehdä vaikka ison kasan, eri kokoisina. Ja sen jälkeen kiinnittää ne naruun roikkumaan. Pitääkin kokeilla.

Mistä sinä ostat omat pillisi? Mistä niitä kannattaa hommata askarteluhommiin? Annathan omat vinkkisi.



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Sunnuntain ratoksi: Home made


Kanivinossa on iltapäivä leimailtu. Pääprinsessa rakastaa leimata prinsessaleimoilla käsiinsä, mutta tänään leimattiin myös uutta materiaalia. Nimittäin piparitaikinaa. 

Kaupan joulupiparitaikinalevyjä kannattaa näemmä ostaa muulloinkin kuin joulun alla. Taikinan tuoksu toi Kanivinon taloon ihanaa mausteista ja mielestäni syksyistäkin tuoksua. 

Pyörittelimme taikinasta melko isoja palloja ja painoimme erityisellä taikinaleimasimella niihin Love ja Home Made -tekstit. Kaunokaisia ei pipareista tullut, mutta niin kovin kotitekoisen näköisiä. 

Nyt upea mausteinen tuoksu on tosin historiaa. Täällä kuulema löyhkää. Uunista otettiin juuri ulos lehtikaalisipsit. Maultaan parempia tosin kuin tuoksultaan.

Mukavaa tulevaa viikkoa!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Rytmikorjaamo, täältä tullaan!


Seinäjoki Art&Design Week on täällä taas. Ilolla innostan teitä tsekkaamaan tapahtuman todella runsaan tarjonnan. Harmittaa oikein, kun on luvassa niin kiire viikko, että tuskinpa ehdin monessakaan tapahtumassa piipahtaa. Mutta jos sinä ehdit, mene. Kannattaa kauempaakin lähteä tänne. Tutustua tapahtumaan täällä.

Tapahtumaviikon lauantaissa pääsee shoppaamaan ullakoiden ja kaappien aarteita Rytmikorjaamolle. Kanivinossa on menossa mukana ystävänsä kanssa. Meidän kojussa on myynnissä joitakin blogissakin esiteltyjä käsin tehtyjä juttuja, kenties joitakin kankaita sekä erilaista sisustuskamaa. Ystäväni Virtanen on puolestaan virkannut mitä uskomattomimpia kodin sisustusjuttuja. Naapuripöydissä puolestaan tarjolla taidetta ja kaikkea kivaa muutakin seinälle ripustettavaa. Rytmikorjaamolla nähdään!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kun Emman kohtasin...


Oletteko joskus rinta rottingilla jonkun toisen puolesta? Minä olen erään nuoren naisyrittäjän, Emman puolesta iloinen ja kovin ylpeä. Aloitetaanpa vuodesta 2011...

Oli joulun aika. Työkaverini mainitsi että oletko jo tutustunut Emma´s & Mama`s -nimiseen kokoonpanoon, joka muu mitä ihanampia juttuja eri tapahtumissa. Kun sitten vihdoin kohtasin Emman ja Maman kojun, olin otettu. Kojussa oli mitä silmään sopivimpia juttuja. Joukossa myös naisten omin käsin tekemää.

Nyt tuon jouluisen kojun takana seissyt Emma on ryhtynyt ihan oikeasti yrittäjäksi. Hieno ja rohkea veto. Kanivinossa nostaa hattua.

Olen saanut ilon tehdä Emman kanssa koko kesän yhteistyötä. Yrityksellä on valikoimissaan paljon erilaisia nauhoja ja muuta tuunaukseen sopivaa tavaraa, joita käytin Fiskarettes-töissäni.


Yritykseen voit tarkemmin tutustua täällä. Emma´s & Mama´s on mukana syksyn aikana myös monissa tapahtumissa: Käsityömessut, Seinäjoki 3.-5.10.2014 Kädentaitomessut, Oulu 11.–12.10.2014 Osaava Nainen, turku 24.10.-26.10. Pohjalaiset suurmarkkinat, Seinäjoki Areena 15.-16.11 Naisten joulumessut, Helsinki Vanha Satama 3.-7.12.2014. Tervemenoa tutustumaan yrityksen ihanuuksiin! Tämän postauksen kuvat ovat muuten Emman. Ne on otettu yrityksen kivijalkamyymälässä.


Keräsin alle joitakin töitäni, joissa on esillä Emmalta saatavia tuotteita:

Erään pullon tarina
Pala lautaa ja pyykkipoikia
Rusettimaista menoa 
Hämärtyviin iltoihin
Voimanainen rikkoi lasin 


Onnea ja menestystä yrittäjälle!

T: Kanivinossa