keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

VappuaVappua!



Hei! Onko täällä muita vappuihmisiä? Perinteisesti vapun lähestyessä kaupasta kotiutui monen vuoden ajan uusi vappumekko. Jalkaan sovitettiin ystävien kanssa kesämuodin kuumimmat kengät. Satoi sitten räntää, lunta tai ukkoja, ne jalassa lähdettiin nilkat vilkkuen ja jalat kylmyydestä täristen lakittamaan milloin Mantaa tai laittamaan lakki päähän Turussa taidemuseonmäellä. Opiskeluaikoina haalarit tosin korvasivat kesämekon, mutta sitä haalarihuumaa kesti elämässäni vain parit vuodet.

Se valkoinen lakki. Kaivatteko sen kerran vuodessa esille ja laitatte päähän? Viime vappuna sovimme tuttavaperheen kanssa, että on lakkien ulkoilutuksen aika. Viime kerrasta oli aikaa, sillä täällä Lakeuksilla lakkipäisiä näkee tosivähän. Ei vain ole enemmistöllä tapana tallustella se päässä. Arvatkaa vain, kuinka se lakki kellui paksun polkkatukkani päällä. Päähän oli tullut lisää ulottuvuutta sitten yo-kevään lyhyen hiusmallin. Harmi, sillä lakkini näyttää nyt juuri siltä kuin aina parikymppisenä hyvin tuoreena ylioppilaana haaveilin.

Se lakki on likainen, se on tosilikainen. Siitä näkee, että se on ollut todellakin käytössä todellisella vappuihmisellä. Muistan nekin kerrat, kun ystävien kanssa oikein koetettiin tähdätä valkoisiin lakkeihimme kuohuviinin pirskeitä, jotta lakit eivät olisi niin kovin vitivalkoiset.

Ne vappuperinteet. Kanivinon viisihenkisen perheen vappuperinteet ovat muotoutuneet mukavaksi yhdessäoloksi ystävien kera. Tänä vuonna aatto kuluu moottoriajoneuvossa, mutta vappupäivänä taas ollaan ihmisten ilmoilla haistelemassa vapputorin tarinaa yöllisistä tapahtumista. Jo viitisen vuotta vappuna on meillä tehty kuorrutettuja donitsipalloja, ei siis perinteisiä munkkeja. Donitsipallojen salaisuus on mausteisessa taikinassa. Sekaan nimittäin heitetään kardemummaa ja kanelia. Kuorrutteen kanssa täällä ei kikkailla, vaan sen makumaailma ja päällys on samaa kuin perinteisissä mokkapaloissa. Kannattaa testata!


Mukavaa vappua itse kullekin! Vietät sen sitten yksin, porukassa, sateessa, auringossa, kaurapuuroa tai tippaleipää syöden. Tärkeintä on kuitenkin toivottaa kesä tervetulleeksi.

Ei kommentteja: