sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22. Ja niin joulu joutui jo...

...tänne meillekin. Joulukuusi on nostettu sisään, joulukoristelaatikot on myllätty ylösalaisin. Ilmassa tuoksuu joulu. Jääkaapissa on pala savulammasta, suussa sulavia kaloja, perunalaatikkoa ja muuta. Keittiön laskutasot notkuvat pipareista ja kakuista. Kuten huomaatte, joulu voi ihan virallisesti kohta tänne tulla.

Omaksi ilokseni palasin vielä tuikkiven tähtien tunnelmaan ja taivuttelin sisääntulomme iloksi ison tähden. Materiaali on tällä kertaa tapetti. Upea, iso tähti syntyi, mutta sen liimaaminen oli haastavaa. Siinä se nyt kuitenkin tuikkii.

Joulumarkkinoilta jäi käteen muun muassa iso pussi joulukakkuja. Onneksi niiden säilymisaika on pitkä. Jämäkakuista voi sitten tehdä pappilan hätävärää tyylillä kakkua, joulupipareita ja jäätelöä.

Jo vuosia sitten sain lahjaksi nämä glitterillä koristellut tuikkukupit. Kunto on moitteeton ja nämä kuuluvat erottomattomasti meidän perheen jouluaikaan.

Kolmikerrosvati on koko päivän syyhyttänyt lasten sormia. "Äiti, milloin me saadaan syödä noita namuja?"...

Toiletin ovikin on saanut oman somisteensa Unelmapajan virkatusta sydämestä.


 Ja kaiken menon ja laittamisen keskellä äiti ehtii siemailla ystävän tekemää raparperilikööriä. Tämän pullon sisältö vain paranee vanhetessaan. Liköörin upea vaniljainen maku on mitä ominta jouluun.



Ei kommentteja: