perjantai 20. joulukuuta 2013

20. Suut makiaks!


Nyt laitetaan yhdessä suut makiaks. Kaupoissa hyllyt notkuvat joulusuklaista, mutta notkunnasta huolimatta tarjonta on aika yllätyksetöntä. Omaperäisen herkkulahjan teet yllättävän vaivattomasti. Jo muutama vuosi sitten tein näitä kermaisia suussa sulavia namuja, mutta kadotin niiden teko-ohjeen. Tänään ohje tuli vastaani ja ryhdyin hommiin. Alkuperäistä ohjetta tosin hieman tuunasin lisäämällä sekaan suklaata. Lopputulos onkin nyt mitä maukkain.

Kermaiset joulukarkit

- Sulata kattilassa 1.5 rkl voita tai margariinia
 -Lisää sekaan kuohukermaa 2 dl sekä 2 dl sokeria
- Sekoita niin kauan, että seos paksunee ja väri alkaa tummentua. Huom! Seos vaahtoaa aluksi voimakkaasti, pienennä siis välillä levyä.
- Kun väri alkaa olla paahteinen, ota kattila levyltä pois. Lisää sekaan kaksi rivillistä rouhittua suklaata sekä 0.5 dl pähki- tai mantelirouhetta.
- Voit käyttää pieniä karamelliformuja. Niihin saat juoksutettua massan lusikan avulla. Voit myös levittää seoksen pellillä. Sen kuivuttua voit leikata taikinan haluamaasi suupaloihin.


Kun olin pieni tyttö, oma mammani teki jouluksi riisimuroista herkkunamuja. Namut tarjoiltiin värikkäistä formuista. Tuon ohjeen kun jostakin saisin, niin olisin kovin onnellinen.



Näiden herkkujen valmistamiseen kuluu aikaa noin 20 minuuttia. Ne myös jähmettyvät nopeasti syönti- ja pakkauskelpoisiksi.

Ei kommentteja: