tiistai 17. joulukuuta 2013

16. Unelmapaja

Tonttumuoreilla on ollut oma pieni unelmansa. Koko syksyn muorit ovat pohtineet, virkanneet, ja taitelleet. Vihdoin tuli se ilta, jolloin yön hiljaisina tunteina paistuneisiin ja muuten valmistuneisiin tuotteisiin sai laittaa tuotelaput kiinni. Unelmapajan ensimmäinen pop up puoti oli kasaamista vailla valmis.


Päivässä ei ollut tärkeintä mikään myynnillinen asia, vaan jouluinen tunnelma, mukavat rupattelut asiakkaiden kanssa, nauru ja ilo. Päivän päätteeksi pakkasimme  isot kassit hyvää tunnelmaa kotiin tuotaviksi.

Virkkauksen ilo! Se tarttui ystäväni töistä minuunkin, poropeukaloon, joka ei siihen hommaan kykene. Kuva ei tee oikeutta näille komeuksille, mutta toivottavasti kuitenkin tuotteiden levollinen ja moderni tunnelma tavoittaa. 

Jouluisessa myyntipöydässä kuuluu olla joululimppua. Niin myös Unelmapajan pöydässä.


Mikä Unelmapaja oikein on? Tätä meiltä moni kysyi. Unelmapaja on kahden sopivasti sekaisin olevan äidin unelmaprojekti. Pääsimme leikkimään aikuisten kauppaleikkiä Unelmapajan kanssa. Kokemus oli meille mieleenpainuva juttu. Kiitos kaikille meitä hommassa kannustaneille! Ensi jouluna Unelmapaja lienee taas pystyssä.

Ei kommentteja: