maanantai 3. huhtikuuta 2017

Keväthaaveita ja lippuja Kevätmessuille


Katselin eilen kaihoisasti meidän pihamaan kahta omenapuuta. Molemmat ovat tuottoisia, mutta malliltaan myös niin haasteellisia, että tekisi mieli luopua kumpaisestakin. Mutta sitten blogia selatessani törmäsin tähän keväiseen kuvaan, joka sai muistamaan, miksi on niin ihana nauttia joka kevät viikon ajan pihamaan kukoistavista omena, kirsikka- ja luumupuista.  Omenapuut saivatkin armonaikaa taas hetken.

Ystäväni kertoi viikonloppuna hommanneensa terassille jo orvokkeja. Itse en vielä niin "rohkeaan" hommaan ole uskaltautunut, vaan olen vasta surffaillut ja etsinyt ideoita keväisen ovikranssin tekoon. Perinteisesti pääsiäinen lennättää oveen jotakin pääsiäisaiheista, mutta jokin kestävämpi kevätidea olisi oveen kiva ripustaa. Myönnän että heitin vasta viime viikolla ovesta pois havukranssin. Ja uskokaa tai älkää, kranssissa oli vielä runsaasti neulasia jäljellä :D

Jos lasten voimisteluharrastukset sallisivat, kurvaisin tulevana viikonloppuna hakemaan ideoita Helsingin Messukeskuksen Kevätmessuilta. Yhdellä lipulla saisi nuuskia ideoita niin omaan kotiin, puutarhaan, sisustukseen, ruokalistaan, mökille jne.  

Jos sinua himottaisi lähteä käymään Kevätmessuilla 2017, kommentoi tätä postausta, sillä laitan jakoon 2 x 2 lippua kyseiseen tapahtumaan. Arvon liput torstaina 6.4.2017. Eli kipin kapin kommentoimaan.

Lue tapahtumasta lisää täältä.



Mukavaa viikkoa!




6 kommenttia:

Karpalo kirjoitti...

Ehdottomasti kiinnostaa Kevätmessut :) meillä on onneksi vielä hieman tilaa uusille kasveillekin!

Iina K. kirjoitti...

Minä kyllä tahtoisin lähteä Kevätmessuille ystäväni kanssa. ☺️

Eeva kirjoitti...

Heippa! Nyt juuri alkoi messuretki kiinnostamaan ;) Taitaa kevättää! Siis mukana arvonnassa.

Sinitiainen kirjoitti...

Messuille olisi tarkoitus mennä! Mukaan arvontaan :)

Tiia kirjoitti...

Messut kyllä kiinnostaisivat! tiiakaroliina91@gmail.com

Kanivinossa kirjoitti...

Kiitos kaikille kisaan tätä kautta tai blogini meiliboksin kautta osallistuneille.Voittajien onni taisi olla se, että blogger ei ilmeisesti suodattanut kuin vain muutamat kirjoittamaan kommenttien kautta minulle :D Lippujen voittajille on juuri lähtenyt viesti eli kurkkaappa meiliboksiisi.

Hyvät vkl:t!