sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Päivä jolloin kankaat tulivat kaapista ulos

Kanivinon lomassa tuoksuu vastaleikattu ruoho. Sisätiloissa minä pöllytän kankaita kaapista ulos ja pohdin, kuka toteuttaisi kaikki niihin liittyvät suunnitelmat. Eteisen penkki saikin jo uuden kankaan suojakseen. Tosin sitä ei ole ommeltu, minä vain taittelin sen istuintyynyn suojaksi. Ehtiihän sille vielä ompelukonetta näyttää...
Tuossa kankaassa on sitä jotakin. Iloa, valoa sekä rytmiä. Kesään sopivia juttuja.

Mielenkiintoisten kesäkokeilujen sarjaan kuuluvat puolestaan tuunaamani magneetit. En koskaan heitä potentiaalisia pieniä paperinpaloja roskiin, vaan laitan ne odottamaan parempaa päivää. Olen askartelukaupasta ostanut sikermän pyöreitä korkkiympyröitä. Nyt ne saivat somisteekseen jämäpaperipaloja. Palat on kiinnitetty liimalla, mutta niiden pinnassa on jotakin askartelulakkaa. Myyjä varoitteli, että lakan pintaan saattaa jäädä ilmakuplia. Ja kuinkas kävikään, niitä todella jäikin, kuten myös lakan levitysjälkiä on nähtävillä.
 En aio kuitenkaan lannistua, vaan jatkan magneettikokeiluja. Tuollaisenaan sopivat kanivinoiseen elämääni just täydellisesti.

Puutarhassa näyttää lupaavalta. Kirsikat ja luumupuut sekä omenapuut notkuvat jo raakileita. Unohtamatta marjapensaita. Koska niistä ei voi vielä nauttia, hellepäivänä pitää tyytyä jäätelöherkkuun. Nam.


1 kommentti:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kivat nuo mangneetit ja tuo kangas on ihana!