tiistai 31. toukokuuta 2016

Asuntomessut 2016: Pala seiniä ja yksi katto


Makuja on monia. Näin Asuntomessuilla 2016 saa pariin otteeseen todeta. Esimerkiksi yllä oleva vaaleanpunainen seinä varmasti jakaa makupisteitä.

Ihastuttavaa on messuilla se, että pintamateriaaleissa on sellaista kivaa uutta säpinää. Yhdessä kohteessa oli seinät käsitelty erikoissavella, toisessa nestemäisellä kangastapetilla ja erilaisia kuvatapetteja näkyi monessa kohteessa. Fototapetit eivät olleet mitä tahansa palmutapetteja, vaan käsittääkseni uniikkitapetteja tilaajan valokuvan perusteella valmistettuja. Alla olevakin seinä on fototapettia. Aika makea!



Graafisia pintoja näkyi myös. Niistä alla pari otosta. Ensimmäinen on Irina K Designin käsin maalaama suoraan kohteesen.





Seinäjoki-kuosikin oli eräässä kohteessa päässyt seinälle saakka (yllä). Oli näyttävä isonakin pintana.



Alla oleva pinta on suuri suosikkini! Tällainen ihana kattosomiste löytyi eräästä talosta. Lienee messujen kuvatuimpia juttuja.

 
Puu on kuuma materiaali juuri nyt. Parissa kohteessa oli tehosteseinä verhoiltu puulla. Alla oleva kuva on Pentikin sisustamasta kohteesta.



Mustassa makkarin seinässä oli myös jotakin. Se sopi kuin nenä päähän makuuhuoneeseen, jonne valo tulvi isoista ikkunoista.




 Mukavaa loppuviikkoa! Noin kuukauden päästä ne messuportit avautuvat.





3 kommenttia:

Lumikallion Outi kirjoitti...

Kiva kooste yksityiskohdista. Alimman kuvan tapetti on mielestäni upea, muistuttaa ainakin kuvassa vähän betoniseinää. Kivaa loppuviikkoa sinullekkin. :)

Unknown kirjoitti...

Upeita kuvia ja yksityiskohtia. Tuo kattokin jättää kyllä aika sanattomaksi!

Kaikkea ihanaa viikkoosi!

Siskonpaneelisoppaa kirjoitti...

Voi miten tuo fototapetti on niin hieno!