tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukodin kaunistus syntyy risuista


Meille on vihdoinkin saapunut joulu. On aatonaatto. Enkeleitä liihottelee kodissamme siellä täällä. Eteisaulassa kulkijoita ilahduttavat lukuisat enkelit risuoksilla riippuen. Joukossa on kolme kovin tyttöjemme näköistä enkeliä. Kaksi niistä on kuin kaksi marjaa, yksi hieman tummempi hiuksiltaan.


Joulukodin somistuksen teet nopeasti vielä risuista. Kuvissa oleva risukimppu on ostettu valmiina sisustuskaupasta. Terassilla meillä on kuitenkin metsäpolun varrelta kerätty koivunoksakimppu. Suihkautin sen pintaan vielä hieman valkeaa väriä. Näyttää hyvin samanlaiselta kuin kuvan risukimppu.




Oksilla riippuvat vaatteet ompelin eilen pikaisesti. Niiden pinnassa oleva kuvio on stanssattu silitettävästä kimallepaperista. Kukkalanka puolestaan taipui vaatehenkareiksi. Ripustin vielä risukimppuun paristoilla toimivan valosarjan. Seassa on myös lasinen köynnös.


 "Enkeli joulun viestiä kantaa, rauhaa ja iloa lahjaksi antaa."

Näillä sanoin ihanaa joulua itse kullekin! Nautitaan. Rentoudutaan. Ollaan vaan.

1 kommentti:

Miia kirjoitti...

Näyttää niin suloiselta :)