torstai 1. tammikuuta 2015

Vuonna 2015 mennään metsään!

Onnellista vuotta 2015! Teethän siitä omilla valinnoillasi oman näköisesi. Älä anna vastoinkäymisten lannistaa, vaan muista, että joskus plään B voi ollakin se parempi juttu.



Kanivinossa-perhe on lomalla. Viikko vielä tätä herkkua, sitten alkaa kevätkausi menoineen, kouluineen, harrastuksineen ja niin, töitäkin aiotaan tehdä.

Meitä on kotikonnullani Turussa hellitty niin kivalla sukulaisseuralla kuin lumellakin. Asumme maalaiskaupungissa Seinäjoella, mutta kun keskustaan on alle kilometri meiltä matkaa, ovat lapsemme kaupunkilaisia. Lähintä kunnon metsää saa kotona hetken etsiä. Sen vuoksi onkin luksusta, kun vaarin luona lähiössä metsä on tien toisella puolella. Koirakin siitä nauttii.



Lumi ja pakkanen olivat meitä tosiaan tapaninpäivänä vastassa. Se tarkoitti muun muassa sitä, että menimme pulkkien kanssa metsään tosijyrkkään ja pomppuiseen, mutta ai että kun mahtavaan pulkkamäkeen. Pienen inttämisen jälkeen saimme mekin, minä ja koti-insinööri, testata mäen. Huisin kova oli vauhti, vatsalihakset edelleen hellinä sekoboltsina nauramisesta.



Ikeassa piipahdin ja tajusin yhden vuoden 2015 trendeistä. Se on metsä. Kuvissa näkyykin yksi upea ja todella realistinen tukkikuosi. Tykkään. Myös käsittelemätön puu löytää tiensä yhä useamman kotiin.

Huomaa penkeillä olevat taljat! Jos sinulla on lapsia, kenties nurkissasi lojuu tuollainen. Meillä ainakin on kaksin kappalein. Olen ottanut ne käyttööni osana kodin sisustusta. Ne antavat sitä jotakin yhdelle virheostokselleni, Kartellin Ghost-tuolille. Nyt tuoli näyttää jo ihan sopivalta meidän kotiin.



Lupaan mennä metsään tänä vuonna aiempaa ahkerammin. Tykkään metsästä. Sitäpaitsi sieltä voi löytää vaikka mitä kivaa, kuten väkkäröitä oksia, sisustusta piristämään. Kokeile sinäkin.

 




1 kommentti:

Villa Bohemian kirjoitti...

Onnellista uuttavuotta teidänkin perheellenne. Tuo suunnitelma B lienee se realistisin suunnitelma tapahtuvaksi. Ainakin meidän sakillamme on tähän asti B vienyt juurikin oikeille raiteille elämäämme. Puu ja metsä siis valloittavat entisestäänkin sisustus rintamalla. Me like!