sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tämän joulun hitti: Paperikranssi


Vihdoinkin saan teille esitellä tämän ihanuuden! Paperi todellakin taipuu vaikka minkälaiseksi sisustuselementiksi. Sen todistavat kuvissa olevat paperikranssit.

Kun illat alkoivat syksyllä hämärtää, ryhdyin Pinterestissä näkemieni kuvien pohjilta kehittämään tätä kranssia. Kaikkihan on jo kertaalleen keksitty, joten näkemäni pohjalta ryhdyin vain pohtimaan, kuinka tällaisen kranssi-ihanuuden toteuttaisin.Toteutustapoja on monia, kuten tämän postauksen kuvista huomaat.

Vanhat kirjat saavat kranssissa uuden elämän. Kranssit ovat todellinen ympäristäteko, sillä kaikki tekoon tarvittavat löytyvät taatusti kotoa. Liimaa kranssin kokoamiseen menee aika runsaasti eli sitä saatat joutua hankkimaan. Mutta vanhoja kirjoja ja pahvia löytyy taatusti jokaisen nurkista.

Kranssin voi ripustaa seinälle, oveen tai minne tahansa sisätilaan. Kranssin voi ripustaa myös ikkunaan tähden lailla. Liimaa vain kaksi kranssia selkäpuolet vastakkain, niin riippuva sisustuselementti on valmis. Riippuvaa mallia ei ehkä tosin enää voi kranssiksi kutsua...


Olen tehnyt kransseja niin romaaneista kuin vanhoista koti-insinöörin lujuusopin kirjoistakin. Romaanin papereista tulee vanhahtava ja tasaisempi pinta kranssiin. Lujuusopin kirjan sivut taas antoivat kivaa graafisuutta muuten niin kovin romanttiseen kranssiin.



Tekemäni kranssiohje on julkaistu Koti ja maaseutu -lehdessä. Tutustu ohjeeseen täällä.

2 kommenttia:

Sari/Kotihyppysissä kirjoitti...

Tuo on kyllä upea! Täytyy ehkä myös kokeilla. Saiskohan siihen viriteltyä valot jotenkin?

Kanivinossa/Miia kirjoitti...

Olin aikeissa vastata, että eipä taida hento paperi kestää valojen painoa. Sitten muistin ystäväni ostaneen tosihalvalla Anttilasta huippukevyet miniledvalot. Ne voisivat tuossa kranssissa toimia. Ainut vain, että se patteriosio on aina niin iso möhkäle ja raskaskin. Laitappa Sari kuvaa tulemaan, kun saat oman kranssisi valmiiksi.