Kiukkuisen mamman perjantaikesytys

Mitä jokainen järjissään oleva mamma tarvitsee tasaisesti? No unta. Suklaata, juoruja ja vähän liikettäkin. Kun tuo paletti on epätasapainossa, alkaa ärrimyrryily. Kuten täällä tänään.

Päätin antaa perjantaikänkkikselle potkut ja kaivoin kaapista mehulingon. Sen pölyisyydestä päätellen tämä kaikki minussa asunut sairaus johtuu tasan tarkkaan terveellisen mehun puutteesta. Ja tämä ei ole sitten mikään mainospläjäys. Kuvan juomassa on upeat värit! Olisiko se toi oranssi meidän kodin tehoväri nyt keväällä? Värin salaisuus on kahdessa porkkanassa, yhdessä appelsiinissa ja sitruunassa sekä ah ei niin hyvältä maistuvassa varsisellerissä. Hyvin meni alas. Kesyynnyin hetkessä.

Pakkaspäivän iloksi lupasin askartelua. Jo pari viikkoa olen lupaillut prinsessan taikasauvaa, itse askarreltuna, meidän perheen pääprinsessalle. Pinterestistä on kiva mallikin jo yhdessä katsottuna, mutta eipä vieläkään hommaan ryhdytty. (Mikä kumma siinä on että joitakin tosihelppoja juttuja on vain pakko siirtää ja siirtää...).

Sen sijaan me leikkasimme ja teippasimme. Kauniit hartaudella valitsemani teipit eivät ole oikein ottaneet tulta alleen eli en ole keksinyt niille käyttötarkoitusta. Prinsessa olikin aivan innoissaan kun pääsi teippien kimppuun ja sai käyttää niitä Muumi-kuvakollaasin teossa.

 Mistäs tällaisia mainioita Muumi-kuvia sitten löytyy? Hulluna hamsterina olen tottahan toki säilyttänyt vuoden 2011 Muumi-perhekalenterin, josta leikkasimme kuvat seinää koristamaan. Kaapista löytyi myös seinäkalenteri vuodelta 2005, aiheena Martta Wendelinin kuvat. Mitähän niistä keksisin?

 

 Oli muuten huvittava lukea perhekalenteria vuodelta 2011. Kalenterissa oli jokaiselle perheenjäsenelle oma sarakkeensa, jopa koiralle. Tammikuussa merkintöjä oli vaikka kuinka. Sitten hiipui. Läpi vuoden koti-insinööri oli merkinnyt omat humppamenonsa, muilla, jopa koiralla, oli sarakkeet tyhjää täynnä. Kunnes joulukuussa luki: Joululoma alkaa! Olikohan tuo vuosi jotenkin erityisrankka...sen kun muistaisi.

 

 Saihan se terveysmehu hyvän kyytipojan, melkein vastaleivotun pullan eilisillalta. Nam.

Kaunis hetki

Tänään sen tajusin. Ulkona oli aamulla valoisaa kun auto starttasi. Valoisaa oli myös kun auto kääntyi takaisin pihaan. Kohti valoa siis menossa.Erityisen kaunis hetki oli kun saavuin puhkipoikkiväsyneenä ruokailutilaamme ja kohtasin nämä kauniit kukat. Elämänsä ehtoopuolella jo ovat, mutta niin kuvauksellisen kauniita. Ja kyllä, valkoisia tulppaaneita.

On se aika vuodesta jolloin huomaan kaipaavani kotiin kukkia sekä jotakin uutta pientä piristystä. Vuosi sitten se pieni piristys oli hullaantuminen keltaiseen väriin. Meille muutti tuolloin jopa keltasävyinen unikkovalaisin. Kuulostanee pahalta, mutta näytti ihan mielettömän hyvältä ruokapöydän päällä. Kevään 2014 kodin pikapiristys antaa vielä odotuttaa itseään. Mustaa, valkoista, violettia...?!?! Vaiko joku uusi taulu...

Viikon kohokohta, viikonloppu on edessä. Sen kunniaksi: Emma Salokoskea päivääsi! (p.s. Videon kodissa on tosihieno musta seinä. Toimii!)

Yllätinpä itsenikin eli Mollan matkassa

 Kuin vahingossa Molla Millsin Virkkuri-kirja ilmestyi elämääni. Sinänsä ihme, sillä inhoan kaikkea virkkaukseen ja neulomiseen liittyvää. Mutta jos ei ole liian tiukka periaatteiltaan, inhokista voi tullakin uusi suosikki. Niin kävi minulle. 

Kun Virkkuri muutti meille, sekosin. Ymmärsin että virkkaamalla voi saada todella tyylikästä jälkeä aikaan. Käsissäni oli kirja, joka oli tarkoitettu kaltaiselleni urbaanille naiselle, joka ei osaa virkata, ja joka haluaisi osata virkata modernin ottein. Jos siis vähäänkään kuulut samaan kastiin, kyseinen kirja on juttusi. Siinä näytetään meille tumpeloille kädestä pitäen, kuinka virkataan. Molla Millsin innoittamana virkkasinkin yhdessä illassa tuubihuivin. Ei kirjassa siihen ohjetta ollut, mutta kun aikani harjoittelin perustekniikoita halusin tehdä jotakin nopeaa ja kivaa. Parissa tunnissa se huivi syntyi. Lankana oli allakin vilahtava Crystal, tosin luonnonvalkoisena versiona.

 

 Ja ne langat. Työtilassani on iso kasa lankoja. Aina silloin tällöin nitä ostelen. Ymmärtämättä niistä kuitenkaan mitään. Jostakin syystä sieltä löytyi iso kasa erilaisia kimallehenkisiä lankoja. Päätin pakata ne eilen mukaani, kun lähdin aikuisten kässäkouluun. 

Kässäkoulun muut naiset ovat aivan käsittämättömän taitavia. Nieleskelin kun tajusin heidän tekevän upeita luomuksia myös virkkuukoukulla. Antakaa armoa, täähän on koulu...huusin mielessäni, sillä koen olevani todellakin epämukavuusalueellani. 

Jostakin se sitten vain tuli. Sain sanottua, etten osaa mitään. Kädestä pitäen lähdettiin tekemään ensin ketjusilmukoita, sitten kiinteitä silmukoita ja pylväitä. Minä osaan! Ainakin hetkellisesti siltä tuntui.

Alla on epämääräisiä kukkia, ensimmäisen jälkeen homma lähti sujumaan kuin leikiten. Mies ja lapset tuumasivat niiden olevan pannulappuja. Mutta kuka sellaisia tänä päivänä tekee? Minä virkkaan näitä vielä lisää, lisää ja lisää. Näistä pitäisi tulla huivi. Ihan itse virkkaamani hartiahuivi. Ihanaa! Omiin silmiini nämä ovat kauniita, kiitos sen, etten uskonut koskaan tähän kykeneväni. 

Matka näiden kanssa jatkuu. Saa nähdä mikä on lopputulos.

p.s. Näyttääkö nää nyt vähän "mummolle"?!? Mutta nää on oikeesti tosikivoi, ihan tosi.

Kanivinossa tosiherkun äärellä

Pakkanen on paukkunut. Täällä on paukkunut vähän muutakin, nimittäin kuumemittari. Sen verran kipeenä on Kanivinon mamma ollut, että mitään käsillä väsäämistä ei nyt ole harrastettu. Mutta kyllä tämä tästä, ainakin kohta.

Viihdytänkin teitä lukijoita nyt rakkaalla herkullani, nimittäin sushilla. Sen teossa olen amatööri, mutta sen verran pöljä kun olen, sitkeästi vain sitä olen opetellut tekemään. Kiitos itse asiassa kuuluu Östermyrän auringon Donnalle, joka  kerran tokaisi, että sushia on maailman helpoin tehdä. Ja koska yllytyshullu kun olen, kas niin syntyi meidän perheeseen yksi sushintekijä.

Jos tarkkoja ollaan, meidän koti-insinööri on oikein koulutettu sushintekijäksi. Kiitos lahjaksi antamani sushikurssin. Kurssin jälkeen hän on asiantuntevasti kyllä kertonut a. kuinka sushiriisi oikeaoppisesti viilennetään b. kuinka sushipalani ovat liian suuria (niiden tulee olla suupaloja...), mutta minä se taidan useammin sitä sushia meillä tehdä.

Näin Kanivinossa sushiriisi tehdään:

- Kaupassa myydään sushiriisiä, mutta puuroriisi sopii mainiosti. Huuhdo riisi ennen keittoa. Laita riisi kattilaan, laske sen päälle vettä siten että riisien päällä on  3 cm vettä. Anna riisin kiehua hiljalleen. Riisi on valmis, kun vesi on haihtunut.
- Tuuleta riisiä. Kaada se laakeaan astiaan, kaada sekaan "liemi", jossa on 2 rkl riisiviinietikkaa, 1 rkl sokeria ja 0.5 tl suolaa (määrä on noin 300 grammalle raakaa riisiä). Anna riisin jäähtyä ja kääntele sitä ympäri varoen. Oikeaoppisesti riisiä tulisi jäähdyttää käsiviuhkalla samalla, mutta lehtikin käy, tai voit laittaa riisin liesituulettimen alle jäähtymään.

Kun riisi on valmis, on vain taivas avoinna siinä, minkälaista sushia teet. Meillä käytetään yleensä leväarkkeja, joiden sisälle laitetaan ensin riisi tasaisesti, sitten täytteeksi kalaa, avokadoa (kenties pieni viiva wasabi-tahnaa). Yksi suosikkimme on myös näinkin simppeli kuin purkkitonnikala + majoneesi. Kasvisvaihtoehdossa toimii avokado, porkkana ja paprika todella hyvin.

Bambumattoa meillä ei muuten ole, vaan leväarkit rullataan käsin. Tärkeä vaihe lopussa on sushin leikkaus: Veitsen tulee olla todella terävä, jotta sushipaloista tulee kauniita ja ne pysyvät ehjinä pöydältä suuhun saakka.

Eipä muuta kuin nettiin surffaamaan sushivinkkejä!Mukavia pakkaspäiviä.

Teipillä uutta ilmettä astioihin

Teippiä pintaan ja hyvä tulee. Näin tuumasin ja teippailin perintökannulle uuden ilmeen. Kannu kantautui meille viime kesänä, kun kummini muuttivat. Heidän vanhassa talossaan oli viime kesän ajan kirpputori, josta saivat halukkaat noutaa kippoja, kuppeja ja vanhan kapioarkun sisältöä. Meillekin kannun lisäksi muutti monta mielenkiintoista, en koskaan tiennytkään tätä tarvitsevani, tavaraa. Pitääkin niitä tässä kevään mittaan esitellä täälläkin.

Kannussa näkyvät elämän jäljet. Sen pinta on sekä ulko- että sisäpuolelta melko naarmuinen. Muotokieleltään kannu oli kuitenkin niin sopiva lasten mehuhetkiin, että pelastin sen meidän arkeamme ilahduttamaan. Joulun pyhinä surffailin netissä ja ihastuin teippikaupan läpinäkyviin teippeihin. Monissa teipeistä oli kovin jouluinen tunnelma, mutta kannun kyljessä olevassa teipissä seikkailee jokaiseen vuodenaikaan sopiva kristallikruunu. 

Kannuteippailuni on vasta alkua keittiön kevätuudistukselle. Seuraavaksi teipillä uuden ilmeen saavat muutamat lasiset säilytysastiat. Kannua oli melko työläs teipata, vaikka ajattelin teippailun olevan ihan sikahelppoa. Kannun jokasuuntaan kaareva muoto aiheutti sen, ettei teippi juokse ilman ryppyjä lasin pinnassa. Tästä viisastuneena aionkin jatkossa teippailla vain tasaisia pintoja, kuten tasaisesti kyljistään pyöreitä vanhoja lasipurkkeja.  Läpinäkyvää teippiä oli muuten hankala kuvata, mutta toivottavasti yllä olevasta kuvasta saa jonkin käsityksen siitä, minkälaisessa rullassa teippi on.

Teippausseurana minulla oli kuppi höyryävää teeteä sekä tämä ihana kaunokainen. Peltinen karkkikaunokainen on ystäväni tuliaislahja syksyiseltä Rooman matkalta. Purkki on niin kaunis, että se saa jatkaa elämäänsä meidän kanssaan karamellien loputtuakin. Nämä ovat muuten sen verran hyviä namuja, että niitä nautitaan säästellen.

Nyt voit seurata tätä blogia myös facebookissa. Kun klikkaat siellä kanivinossa-tykkääjäksi, saat fb:n seinälle aina tiedon, kun blogiin on saapunut uutta sisältöä.